30.4.13

Suolapähkinä-karamellikuppikakut!


Suolaisen ja makean liitto on täydellinen. Tämän olen oppinut kaverini kehittelemästä herkusta: vaniljajäätelöstä ja karamellikastikkeesta sekä suolapähkinöistä. Parasta ”dagen efter –ruokaa”, jota olen koskaan syönyt. Kaverini herkun pohjalta kehittelin vastaavat maut sisältävän kuppikakun, joka on JÄÄTÄVÄN hyvää ja ehdottomasti kokeilemisen arvoista.

Peruskuppikakkutaikinan sekaan sekoitin kasan pilkottuja Omar-karkkeja. Kuppikakkujen päälle kuorrutin sveitsiläistä voikreemiä. Päälle pursotin vielä tilkan karamellikastiketta ja koko komeuden kruunasin suolapähkinöillä. Kuten jo totesinkin, jäätävän hyvää!

Se on sitten baila, baila! Hyvää vappua!




Suolapähkinä-karamellikuppikakut (n. 15 kpl):


kuppikakut:


2 munaa
1.5 dl sokeria
50 g sulatettua voita
1 dl kermaa/maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1.5 tl soodaa
1.5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljaesanssia
25 Omar-karkkia pieneksi pilkottuna


sveitsiläinen voikreemi:


150 g valkuaista
250 g sokeria
300g suolatonta voita viileänä mutta ei kylmänä
1 tl vanilja-aromia


karamellikastike:

0.75 dl sokeria
2 tl vettä
0.75 dl kuohukermaa
1 tl vanilja-aromia

lisäksi suolapähkinöitä kuppikakkujen koristeluun


kuppikakut:
Vatkaa kuppikakkujen munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita kuivia aineita, kermaa ja sulaa voita vuorotellen munasokerivaahtoon varovasti käännellen. Lisää lopuksi Omar-karkit. Laita kuppikakkuvuokia kuppikakkumuottiin ja annostele taikinaa noin 2/3 vuoan tilavuudesta. Paista 175 asteisessa uunissa noin 15 min. tai kunnes kuppikakut ovat kypsiä ja kauniin ruskeita.


Sveitsiläinen voikreemi:

Lämmitä valkuaisia ja sokeria vesihauteessa koko ajan sekoitellen kunnes seos tuntuu käteen kuumalta (noin 65 asteista) ja sokerikiteet ovat täysin sulaneet. Ota kulho pois vesihauteesta ja vatkaa tehosekoittimessa noin 5 min. Vaihda tehosekoittimen vispilä vatkaimeen. Alenna tehosekoittimen nopeutta (kitchen aid nopeus 3) ja lisää viileä voi kuutio kerrallaan. Jatka vatkaamista kunnes koostumus on tasaista. Mikäli marenki ja voi alkavat erottua toisistaan, ei huolta. Se kuuluu asiaan. Jatka vain vatkaamista, kunnes seos on taas kasassa ja riittävän paksua pursotettavaksi. Lisää lopuksi vaniljaesanssi.


Karamellikastike:

Mittaa karamellikastikkeen sokeri ja vesi paksupohjaiseen kasariin. Lämmitä sokeria keskikuumuudella (4). Seos alkaa kiehua. Lämmitä niin kauan kunnes seoksen väri muuttuu kauniin kullanruskeaksi. Varo lämmittämästä liikaa, tai muuten seos palaa. Kun seos on halutun väristä, poista se liedeltä ja lisää kermaa teelusikallinen kerrallaan. Nosta kattila takaisin liedelle ja jatka kerman vähittäistä lisäämistä. Lämmitä ja keitä seosta niin kauan kunnes se on tasaista ja kaikki sokeriköntit ovat sulaneet siihen. Lisää lopuksi vanilja-aromi. Anna jäähtyä.


Kuppikakkujen kokoaminen:

Pursota sveitsiläistä voikreemiä jokaisen kuppikakun päälle. Laita kuppikakut jääkaappiin jähmettymään noin tunniksi. Pursota jäähtynyttä karamellikastiketta voikreemin päälle. Itse käytin lääkeruiskua pursottamisessa. Mikäli karamellikastike on liian jähmeää, voit lisätä siihen hieman kermaa, jotta saat siitä halutun paksuista. Pilko suolapähkinöitä pienemmiksi ja ripottele voikreemin ja karamellikastikkeen päälle. Kuppikakkujen kannattaa antaa olla huoneenlämmössä noin puoli tuntia ennen tarjoamista, jotta voikreemi ehtii hieman pehmetä.

26.4.13

Sitruuna-mustikkakakku: täyteläinen ja makea herkku rapakon takaa.



Moni on varmaankin pistänyt merkille kiinnostukseni jenkkiläisiin leivonnaisiin. Yleensä uusia reseptejä etsiessäni, päädyn rapakon taakse, amerikkalaisiin blogeihin herkkuja metsästämään. Makunystyräni janoavat täyteläisiä ja makeita herkkuja, joissa rasvaa ei ole säästelty. Erityisesti olen tykästynyt amerikkalaisiin kakkuihin, jotka poikkeavat aika lailla meille suomalaisille tutuista sokerikakkupohjaisista täytekakuista. Jenkeissä kakkupohjien keskeisimpänä raaka-aineena on hyvin usein voi ja sitä käytetäänkin paljon. Toki poikkeuksia on, mutta pääsääntöisesti pohjien valmistus perustuu voin ja sokerin vaahdotukseen, johon sitten kuivat aineet, munat ym. lisätään.

Tällä kertaa valmistin pakkasen sisällön innoittamana mustikkaisen sitruunakakun, jonka resepti pohjautuu suosikkibloggaajani Rosien (sweetapolita) sitruunakakkuun. Kakku on täyteläinen ja sitruunasta huolimatta makea, mutta sitä onkin tarkoitus syödä vain pala (kerrallaan:).





Sitruuna-mustikkakakku:


sitruunakakkupohjat (2x 20 cm:n kakkua):



225g voita huoneenlämpöisenä
270g sokeria
100ml smetanaa
140ml täysmaitoa
2tl vaniljaesanssia
4tl tuorepuristettua sitruunamehua
2 tl sitruunan kuoriraastetta
290g vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
4 munaa
3 dl jäisiä mustikoita

sitruunatahna:



puolikkaan sitruunan kuori raastettuna
0.7 dl sitruunamehua
0.5 dl hillosokeria
0.5 dl sokeria
2 keltuaista
35 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä

mustikkatahna:



0.5 dl mustikkaa soseena
1tl sitruunamehua
0.35 dl hillosokeria
1 keltuainen
20g suolatonta voita huoneenlämpöisenä

sitruunavoikreemi:



225g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
2tl sitruunan kuoriraastetta
600 g tomusokeri
2 tl sitruunamehua
60 ml kermaa



sitruunakakkupohjat:
Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita keskenään smetana, täysmaito, vanilja, sitruunamehu ja sitruunan kuoriraaste. Sekoita ja siivilöi kuivat aineet. Lisää voi-sokerivaahtoon muna kerrallaan voimakkaasti vatkaten. Lisää kuivia aineita ja maitoseosta vuorotellen taikinaan varovasti käännellen. Lisää lopuksi jäiset mustikat. Jaa taikina kahteen kunnostettuun 20 cm:n irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa noin 40 min tai kunnes pohjat ovat kypsiä. Varo ylipaistamasta pohjia.

sitruunatahna:
Mittaa tahnan ainekset voita lukuun ottamatta kattilaan. Anna kiehahtaa, alenna lämpöä ja keitä noin 5 min. Siirrä tahna kylmään vesihauteeseen ja vatkaa sähkövatkaimella hitaalla teholla, kunnes tahna muuttuu vaahtomaiseksi. Lisää kuutioitu, pehmeä voi pala kerrallaan koko ajan samalla vatkaten. Kun tahna on tasaista ja kuohkeaa, voit laittaa sen rasiassa jääkaappiin odottamaan kakun täyttämistä. Voit tehdä tahnan päivän tai kaksikin ennen kakun täyttämistä.

mustikkatahna:
Tee kuten sitruunatahna edellä.

sitruunavoikreemi:
Vaahdota pehmeä voi ja sitruunan kuoriraaste ilmavaksi vaahdoksi. Lisää siivilöity tomusokeri vähän kerrallaan joukkoon koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi sitruunamehu ja kerma. Vaahdota kuohkeaksi, sileäksi vaahdoksi. Tämä ottaa aikaa noin 8 min.

kakun kokoaminen:
Halkaise kakkupohjat kahtia. Pursota sitruunavoikreemistä kehä kakun reunoja seuraten yhden halkaistun kakkupohjan päälle. Kreemi estää sitruunatahnan valumisen ulos kakusta. Lisää sitruunatahnaa kehän sisäpuolelle ja nosta toinen halkaistu kakkupohja päälle. Pursota jälleen voikreemiä pohjan päälle kehäksi ja levitä kehän sisään mustikkatahnaa. Nosta kolmas halkaistu kakkupohja päälle. Pursota jälleen kehä ja levitä kehän sisään sitruunakreemiä. Nosta viimeinen halkaistuista pohjista kakun päällimmäiseksi. Laita jääkaappiin noin tunniksi.

Kuorruta kakku lopulla sitruunavoikreemillä ja koristele haluamallasi tavalla.

HUOM! Mustikka- ja sitruunakreemiä saattaa jäädä yli. Laita niitä kakun väliin korkeintaan pursotetun kehän reunojen korkeudelle. Muuten tahnat valuvat ulos kakusta. Mikäli tahnoja jää yli, voit pakastaa ne tai käyttää vaikkapa kuppikakkujen täytteenä (katso esim. sitruuna-marenkikuppikakkujen ohje)

19.4.13

Tiramisua macaronien muodossa!



Edellisessä postauksessa lupailinkin näiden superhyvien tiramisumacaronien ohjetta. Tässä se nyt tulee.

Täytteessä on loraus Marsala-viiniä. Sitä kannattaa ehdottomasti käyttää, vaikka pullon joutuisikin tätä varten ostamaan. Kannattaa kurkata mascarpone-valkosuklaakakkuni ohjetta. Siinä oiva käyttökohde jäljelle jääneelle Marsalalle.

Aurinkoa!



Tiramisumacaronit (n. 16 kpl):


macaronpohjat:

1.75 dl mantelijauhetta
2.5 dl tomusokeria
1 tl pikakahvijauhetta (mitä hienojakoisempaa, sen parempi)
2 isoa munanvalkuaista
0.5 dl hienoa sokeria
(kaakaojauhetta koristeluun)


täyte:

1.2 dl mascarponejuustoa
1-2 rkl marsalaviiniä
2 rkl sokeria


Macaronpohjat:
Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa vähitellen sekaan hieno sokeri, kunnes saat kovaa, kiiltävää marenkivaahtoa. Sekoita mantelijauhe, tomusokeri ja pikakahvijauhe keskenään ja siivilöi seos. Mikäli kahvimurut eivät meinaa mennä siivilän läpi, auta lusikalla painelemalla. Lisää kolmannes mantelijauheseoksesta valkuaisvaahtoon kerrallaan ja sekoita nuolijalla seosta ”leikkaamalla” kunnes ainekset ovat sekoittuneet hyvin. Jatka taikinan sekoittamista, kunnes taikina on kiiltävää, sakeaa ja nauhamaista. Taikina tippuu nuolijasta. Se ei kuitenkaan saa valua norona eikä myöskään olla liian jööttiä.

Pursota pellille leivinpaperin päälle kiekkoja. Siivilöi kaakaojauhetta halutessasi macaronpohjien päälle. Kopauttele peltejä pöytää vasten, jotta ilmakuplat lähtevät ja anna seistä niin kauan kunnes voit varovasti koskea taikinaa ilman, että sormiisi tarttuu taikinaa (n. 20 min). Paista n 15 min. n. 150 asteessa. Paistoaika ja uunin lämpö ovat viitteellisiä. Macaronpohjat ovat valmiita, kun ne lähtevät irti leivinpaperista. Täydellinen macaronpohja on päältä rapea, sisältä tahmea ja siinä on pieni kaulus.

täyte:

Sekoita mascarponejuusto, marsalaviini ja sokeri notkeaksi seokseksi. Pursota puolien macaronpohjien päälle täytettä ja nosta toiset puolet päälle.

15.4.13

Risti-nollaa vadelma-valkosuklaamacaroneilla!


Viime viikko tuli vietettyä hiljaiseloa blogin suhteen. Tarkoitus oli toinen, mutta lomareissu piti kiireisenä ja koneella en ehtinyt edes kääntyä. Mutta nyt olen taas kotona, lapsi nukkuu ja meikällä on omaa, ihanaa bloggailuaikaa. Nyt voi vaikka pelata risti-nollaa...

Macaronit ovat herkullisia, juuri sopivia pikkutarjottavia illanistujaisiin. Näinpä niitä tuli tehtyä kahdella tavalla kaveriporukkani illanviettoon. Vaaleanpunaiset, supersuloiset macaronit täytin valkosuklaa-mascarponekermalla ja vadelmahillolla. Tiramisumacaronit saivat nimensä mukaisesti tiramisutäytteet. Siitä lisää seuraavassa postauksessani. Parhaimmilta macaronit maistuvat samana päivänä tehtyinä. Tällöin kuori pysyy rapeana eivätkä macaronit vety.

Nyt se taitaa olla vihdoin totta: kevät tulee ja lumi sulaa. Toivotaan, että aurinko hellii meitä vielä tällä viikolla!



Vadelma-valkosuklaamacaronit (n. 16 kpl):



1.75 dl mantelijauhetta
2.5 dl tomusokeria
2 isoa munanvalkuaista
0.5 dl hienoa sokeria
punaista elintarvikeväriä


täyte (vadelmahillo+valkosuklaa-mascarponekerma):


vadelmahillo:
1 dl pakastevadelmia
3 rkl hillosokeria

valkosuklaa-mascarponekerma:

40 g valkosuklaata
0.75 dl vispikermaa
100 g mascarponejuustoa


Macaronpohjat:
Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa vähitellen sekaan hieno sokeri, kunnes saat kovaa, kiiltävää marenkivaahtoa. Vatkaa joukkoon elintarvikeväri. Sekoita mantelijauhe ja tomusokeri keskenään ja siivilöi seos. Lisää kolmannes mantelijauheseoksesta valkuaisvaahtoon kerrallaan ja sekoita nuolijalla seosta ”leikkaamalla” kunnes ainekset ovat sekoittuneet hyvin. Jatka taikinan sekoittamista, kunnes taikina on kiiltävää, sakeaa ja nauhamaista. Taikina tippuu nuolijasta. Se ei kuitenkaan saa valua norona eikä myöskään olla liian jööttiä.

Pursota pellille leivinpaperin päälle kiekkoja. Kopauttele peltejä pöytää vasten, jotta ilmakuplat lähtevät ja anna seistä niin kauan kunnes voit varovasti koskea taikinaa ilman, että sormiisi tarttuu taikinaa (n. 20 min). Paista n 15 min. n. 150 asteessa. Paistoaika ja uunin lämpö ovat viitteellisiä. Macaronpohjat ovat valmiita, kun ne lähtevät irti leivinpaperista. Täydellinen macaronpohja on päältä rapea, sisältä tahmea ja siinä on pieni kaulus.


Täyte (hillo + valkosuklaa-mascarponekerma):
Mittaa vadelmahillon vadelmat ja hillosokeri kattilaan.  Keitä n. 10 min. Anna jäähtyä.
Sulata valkosuklaa ja anna jäähtyä hieman. Vaahdota kerma. Valuta vielä lämmin valkosuklaa kermaan koko ajan sekoittaen. Lisää notkistettu mascarponejuusto. Sekoita vain sen verran, että ainekset sekoittuvat.

Kokoa macaronit. Pursota pieni nokare vadelmahilloa puolien macaronpohjien keskelle. Pursota valkosuklaa-mascarponekermaa vadelmahillonokareiden ympärille. Aseta loput macaronpohjat täytteiden päälle.

4.4.13

Marianne-kuppikakut!



Lähikauppamme pisti pillit pussiin ja lopetti toimintansa. Viimeiset päivät kaikki myytiin 40 % alennuksella. Kun minä kerkesin kauppaan, ammottivat hyllyt jo lähes tyhjyyttään. Koriini sentään kerääntyi kasa leivontaan sopivia tuotteita, kuten mausteita, sokereita ja makeisia. Makeisten joukossa oli muutama pussi Marianne-rakeita, joita päätin käyttää pikimmiten kuppikakkujen maustajina. Piparmintun maku yhdistettynä suklaaseen on vastustamaton

Kuorrutin kuppikakut sveitsiläisellä voikreemillä, jonka olin maustanut vanilja-aromilla. Ensimmäistä kertaa tein ruusukkeita kreemistä ja onnistuin niissä mielestäni hyvin. Sen enempää en koristellut ruusukkeita. Ne ovat yksinkertaisuudessaan tyylikkäitä.

Kevät on täällä. Aurinkoa viikonloppuun!

Marianne-kuppikakut (noin 15 normaalikokoista kuppikakkua):


Marianne-kuppikakut:

2 munaa
1.5 dl sokeria
50 g voita sulatettuna
1 dl kermaa tai maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1.5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
150 g Marianne-rakeita murskattuna (myös Marianne-rouhe käy)


Sveitsiläinen voikreemi:

1.25 dl munanvalkuaisia
2.5 dl sokeria
2.5 dl eli 225 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
1 tl vaniljaesanssia


kuppikakut:
Vatkaa kuppikakkujen munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita kuivia aineita, voita ja kermaa vuorotellen munasokerivaahtoon varovasti käännellen. Lisää Marianne-rakeet. Laita kuppikakkuvuokia kuppikakkumuottiin ja annostele taikinaa noin 2/3 vuoan tilavuudesta. Paista 175 asteisessa uunissa noin 20 min. tai kunnes kuppikakut ovat kypsiä ja kauniin ruskeita.


Sveitsiläinen voikreemi:
Lämmitä valkuaisia ja sokeria vesihauteessa koko ajan sekoitellen kunnes seos tuntuu käteen kuumalta (noin 65 asteista) ja sokerikiteet ovat täysin sulaneet. Ota kulho pois vesihauteesta ja vatkaa tehosekoittimessa noin 5 min. Vaihda tehosekoittimen vispilä vatkaimeen. Alenna tehosekoittimen nopeutta (kitchen aid nopeus 3) ja lisää huoneenlämpöinen voi kuutio kerrallaan. Jatka vatkaamista kunnes koostumus on tasaista. Mikäli marenki ja voi alkavat erottua toisistaan, ei huolta. Se kuuluu asiaan. Jatka vain vatkaamista, kunnes seos on taas kasassa. Lisää lopuksi vaniljaesanssi.