16.8.14

Punaviinimarjapiiras!


Voi mahdottomuus tätä elämän kiireisyyttä. Pahoittelut kaikille lukijoilleni tästä blogihiljaisuudesta. Siihen on syynsä: Olen kertonutkin jo loppusuoralla olevasta remontistamme, jota on tehty enemmän ja vähemmän kiireisesti vuoden päivät. Lisäksi olen palannut kolmen vuoden hoitovapailun jäljiltä työelämään, kouluun ekan luokan opeksi. Aivot huutaa halleluujaa ja riittämättömyyden tunne vaivaa. Nyt tiedän mitä ruuhkavuosilla ihan oikeasti tarkoitetaan.

Viime postauksessa lupailin upean ja ihanan mustikkapiirakan ohjetta teille jaettavaksi. Mustikat ovat edelleen metsässä, joten mustikkapiirakkaa ette saa. Sen sijaan jalkani jaksoivat juurikin läheisimpään viinimarjapuskaan vaeltaa. Luvassa siis punaviinimarjapiirakka, johon marjat vaihtamalla saa aikaan tuon lupaamani ihanan mustikkapiirakan. Eli marjoilla kuin marjoilla piirakka onnistuu varmasti.

Nyt en lupaa postausta ensi viikolle. Jos sellainen tulee, se tulee silkasta ilosta. Muussa tapauksessa kuulemme muutaman viikon päästä.

ILOA!
–Doro-




Samettinen punaviinimarjapiiras (20 cm:n irtopohjavuoka):

(24cm:n piirakan saat lisäämällä aineita kolmanneksen)

pohja:

100g voita
2 rkl hunajaa tai 3 rkl sokeria
2.5 dl speltti- tai vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta

täyte:

n. 2.5 dl viinimarjoja tai mustikoita
150g Philadelphia-juustoa
1 tosi iso muna tai 2 pienen pientä
1 dl kermaa/kaurakermaa
1 dl sokeria, mikäli käytät viinimarjoja. Mustikoiden kanssa riittää vähäisempikin määrä


pohja:
Vaahdota voi ja hunaja/sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Lisää jauhot ja sekoita nopeasti sekaisin. Mikäli taikina jää murumaiseksi, lisää vettä tl kerrallaan, kunnes taikina on pehmeää ja hieman käsiin tarttuvaa.
Voitele piirakkavuoka. Jos käytät irtopohjavuokaa, leikkaa vuoan pohjalle leivinpaperista pohjan peittävä pala. Voitele reunat. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

täyte:
Sekoita Philadelphia-juusto notkeaksi vispilällä. Lisää muna, kerma sekä sokeri ja sekoita tasaiseksi. Kaada marjat pohjan päälle ja kaada niiden päälle täyteseos. Paista 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Kurkista piirasta noin 20 minuutin paiston jälkeen. Mikäli piiraan reunat ovat saaneet jo kauniin värin, laita folio vuoan päälle, jottei reunat pääse palamaan. Piiras on valmis, kun täyte on kutakuinkin hyytynyt.

Anna piiraan vetäytyä ja tarjoa viilenneenä.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi30.8.14

    Tässä tänään selailin ilokseni suomalaisia leivontablogeja ja sinun loistaa edukseen kaikin tavoin. Jatka samaan malliin ja tarjoat meille kotona satunnaisesti innostuville paljon hyviä virkkeitä.
    Paljon rakkautta ja lämpöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos tuhannesti. Jatkan leipomista, tosin hoitovapaan jälkeen töihin palattuani ehdin leipomispuuhiin harvemmin. mutta päivityksiä on tulossa...

      Poista