17.6.15

Mansikan, raparperin ja valkosuklaan liitto on täydellinen! Hyvää juhannusta!


Tämä kakku on aikalailla monivaiheinen ja vaatii ehkä hieman kärsivällisyyttä. Toisaalta eri mousset voi valmistaa sopivasti edellisen vielä hyytyessä, joten koko ajan riittää hommaa ja odotella ei juuri tarvitse.

Tämä kakku on siis ehdottomasti vaivansa väärtti. Itse en herkkua päässyt maistamaan, mutta poikani päiväkotihoitajat ylistivät tuotosta. Vein kakun heille kiitokseksi ja pieneksi kesälahjaksi. Toki taikinakulhojen pohjat kaavin erityisen tarkkaan ja herkkuahan nuo mousset olivat. Tällä kertaa pidin myös huolen, ettei kukaan muu herkkusuu ollut apajilla.

Juhannus on jo ovella, joten oikein mahtavaa jussia teille kaikille. Palailen asiaan jälleen ensi viikolla.

-Doro-





Raparperi-mansikka-valkosuklaamoussekakku (20cm):

pohja:

2 munaa
1.5 dl tomusokeria
100g mantelijauhoja
2 valkuaista
2 rkl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
2 rkl voita sulatettuna (28g)

raparperipyre:

300g raparpereja
½ dl sokeria

raparperimousse:

250g raparperipyreetä (ks. ohje yllä)
1 rkl sokeria
3 liivatetta
3 dl vispikermaa

mansikkahyytelö:

300g mansikoita
½ dl sokeria
3 liivatetta

valkosuklaamousse:

150g valkosuklaata
½ dl maitoa
2 liivatetta
2 dl vispikermaa

koristeluun:

mansikoita
macaronkuoria
valkosuklaata
karkkirouhetta
kermavaahtoa
jne…


pohja:
Sulata voi. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kuohkeaa, kovaa ja siihen jää huippuja. Vaahdota toisessa kulholla munat, tomusokeri ja mantelijauho. Lisää valkuaisvaahtoa ensin noin neljännes muna-tomusokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi. Lisää loput valkuaisvaahdosta ja nostele taikina varovasti sekaisin. Lisää sula, jäähtynyt voi ja jauhot. Sekoita tasaiseksi edelleen varovasti.

Levitä taikina tasaisesti uunipellille leivinpaperin päälle. Taikinaa ei tarvitse levittää koko pellille, vaan riittää, että muotoilet taikinasta kakkupohjaa jonkin verran suuremman ympyrän. Paista pohja 200 asteessa uunin keskitasolla noin 10 min. tai niin kauan kunnes pohja on vaalean ruskea ja tikulla kokeiltaessa kypsä.

Anna jäähtyä. Leikkaa pohjasta ympyrämuotilla kakkupohjan kokoinen pala ja nosta pala tarjoilualustalle. Laita ympyrämuotti pohjan ympärille. Vuoraa muotin reunat vielä kalvolla, jotta kakusta tulee siisti. Mikäli et omista ympyrämuottia, voit käyttää myös irtopohjavuokaa. Vuoraa tällöin irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Laita myös irtopohjavuoan reunoille kalvoa siistin lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Raparperipyree:
Pese raparperit ja leikkaa ne palasiksi. Laita kulhoon ja kaada sokeri päälle. Pyörittele rapsuja, jotta sokeri levittyy tasaisesti. Kaada raparperit sokereineen leivinpaperin päälle uunipellille. Levittele hieman. Paista 200 asteessa uunin keskitasossa n. 20 min, tai kunnes raparperit ovat hieman karamellisoituneet.

Kaada raparperit sokeriliemineen kulhoon ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi pyreeksi.

Raparperimousse:
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Lämmitä puolet raparperipyreestä. Lisää vedestä puristetut liivatteet ja sekoita tasaiseksi. Kaada liivate-raparperipyree lopun pyreen joukkoon ja sekoita tasaisesi. 

Vaahdota kerma kevyeksi vaahdoksi. Lisää kermavaahtoa noin 1 dl jäähtyneen raparperipyreen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää nyt raparperipyree lopun kerman joukkoon ja sekoita nopeasti tasaisesi mousseksi. Kaada mousse kakkupohjan päälle ja laita hyytymään jääkaappiin.

Mansikkahyytelö:
Ennen kuin alat valmistamaan mansikkahyytelöä varmista, että raparperimousse on jo suhteellisen hyytynyt kakkupohjan päälle.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Surauta mansikat ja sokeri pyreeksi. 
Lämmitä puolet pyreestä ja lisää vedestä puristetut liivatteet. Yhdistä liivatepyree ja kylmä mansikkapyree. Sekoita tasaiseksi. Kaada jäähtynyt muttei hyytynyt mansikkapyree raparperipyreen päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään.

valkosuklaamousse:
Ennen kuin alat valmistamaan valkosuklaamoussea varmista, että mansikkahyytelö on jo suhteellisen hyytynyt.

Rouhi valkosuklaat karkeaksi rouheeksi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Kuumenna maito kattilassa kiehuvaksi. Ota pois liedeltä ja lisää valkosuklaarouhe. Anna hetki olla ja sekoita sitten tasaiseksi massaksi. Purista liivatteista vesi pois ja lisää valkosuklaan joukkoon. Sekoita tasaiseksi.

Vaahdota kerma kevyeksi vaahdoksi. Lisää kermavaahtoa n. 1 dl jäähtyneet muttei hyytyneen valkosuklaan joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Lisää nyt valkosuklaamassa lopun kerman joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada mousse hyytyneen mansikkahyytelön päälle ja laita kakku hyytymään jääkaappiin vähintään 5 tunniksi, mieluiten koko yöksi.

tarjoaminen ja koristelu:
Ota kakku jääkaapista ja poista rengasmuotti. Poista kalvot varovasti. Koristele kakku esimerkiksi tuoreilla mansikoilla, valkosuklaalla, macaronkuorilla, mansikkapyreellä jne. 

23 kommenttia:

  1. Anonyymi17.6.15

    hieno koristelu

    VastaaPoista
  2. Kaunis kakku! Kiva tuo tumma raita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, kiitos. Tuo tumma mansikkaraitahan löytyy monesti hyydykekakkujen sisältä. Tällä kertaa halusin sen kuitenkin näkyviin. Ja kyllä, se on todella hauska lisä kakussa.

      Poista
  3. Upean näköinen kakku ja varmasti myös herkullinen! Ihanaa juhannusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ja hyvää juhannusta myös sulle.

      Poista
  4. Ihan täydellinen kakku, niin kaunis :) Hyvää juhannusta sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Ja myöhäiset jo menneet juhannukset ja kivaa kesän jatkoa!

      Poista
  5. Anonyymi25.6.15

    Tein tätä, oli paras juustokakku ever! Sellaista kysyisin, että miten saat nuo kerrosten rajat noin nätisti tarkat, mulla tuli ihan vinkuralle, vaikka yritin levittää täytteen tarkasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että onnistuit ja tykkäsit. Kerroksista tulee tarkat, kunhan vain maltat jättää vaahdotettavan kerman tarpeeksi löysäksi. Näin lopullinen mousse levittyy itsestään ja kerroksista tulee siistit.

      Poista
  6. Anonyymi10.9.15

    Onnistuisikohan tuo täytekakun täytteinä? Siis 3 väliä ja nämä täytteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. luulen, että onnistuu. Tosin kakku on siinä tapauksessa hyydytettävä vuoassaan. Esim. vuoraa irtopohjavuoka kalvolla, laita eka kakkupohja vuokaan. Pohjan päälle sit eka mousse ja moussen päälle varoen seuraava kakkupohja. Jatka näin, kunnes viimeinen kakkupohja on päällä. Sen jälkeen kääri kelmu vielä kakun pintaan. Luulis onnistuvan:)

      Poista
  7. Anonyymi13.9.15

    Kiitos neuvoista! Täytteet nimittäin kuulostavat niin herkullisilta ja täytyy tehdä oikea täytekakku. Kokeilen siis. Upeita luomuksia sinulla! Lisätty suosikeihin :-)

    VastaaPoista
  8. Anonyymi21.10.15

    Kyllä onnistui kakkuna ihan hyvin. täytyi vaan jähmetyttää kylmässä tuota mansikkahyytelöä ennen kuin laitoin. Hyvää oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että onnistuit. Minä kaadoin mansikkahyytelön litkuna kakkuun ja laitoin vasta sitten hyytymään. Hyvä, että onnistuit vaikka teitkin homman nurinkurin.

      Poista
  9. Anonyymi20.6.16

    Hei, kaunis kakku! Minkä kokoiseen vuokaan teit tämän?

    VastaaPoista
  10. Anonyymi30.10.16

    Moikka! Halusin vain kertoa, että olen tehnyt tätä ohjetta hieman varioiden monta menestynyttä kakkua! :) Mansikat vaihdoin vadelmiin, ja raparperihyytelön kuningatarhilloon. Itsellä ei ollut alun perin kakkujen teosta harmainta hajua, joten tämä ohje on ollut printattuna keittiössä nyt reilun vuoden. Se on päässyt juhlimaan taloyhtiön 90-vuotisjuhlia, ylioppilasjuhlia, rippijuhlia, ristiäisiä, 50-vuotisjuhlia ja viimeisimpänä 18-vuotissynttäreitä. Joten kiitos selkeästä ja herkullisesta reseptistä, joka varmasti pysyy mukana vielä vuosia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa,että reseptistä on tullut luottoreseptisi. Ja mahtavaa,että olet varioinut ohjetta. Siitä leivonnassa on pitkälti kyse.

      Poista
  11. Anonyymi11.6.17

    Moi. Upean näköinen kakku! Ja ihana tekosyy käyttää raparperia :) Monelle hengelle tästä riittää ja kestääkö tämä pakastuksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kokoiset kakut myydään konditorioissa yleensä n.15hlö. Koska kakku on hyvää, ajattelisin,että se riittäisin 10:lle herkkusuulle.
      Itse en ole pakastanut kakkua, mutta uskoisin pakastamisen onnistuvan.

      Poista
  12. Anonyymi19.6.17

    Onko tässä mansikkahyytelössä käytetty tuoreita mansikoita vai voiko laittaa pakastettuja? Ei tänä juhannuksena taideta vielä tuoreilla täällä herkutella...

    VastaaPoista