28.2.16

Aurinko paistaa pikkuleivässä: appelsiini-ricottapikkuleivät!


Meikäläisen hiihtoloma lähentelee loppuaan. Aurinko on paistanut tämän viikonlopun ihanasti siniseltä taivaalta. Ulkoilu on ollut aivan huippua.

Leipomuksenikin enteilevät jo tulevaa kevättä ja aurinkoisempia säitä. Appelsiini maustaa näiden pikkuleipien ricottajuustotäytettä. Sitruunaa on puolestaan makua antamassa pikkuleipätaikinassa. Piste i:n päällä on pikkuleipien koristelu. Nämä muistuttavat aivan pieniä aurinkoja.

Nyt siirryn nauttimaan viimeisistä lomatunneista hyvän kirjan parissa.
-Doro-




Appelsiini-ricottajuustotäytteiset pikkuleivät (n.16 kpl):

pikkuleivät:

360g vehnäjauhoja (n. 7dl)
2 tl leivinjauhetta
2 munaa
100g sokeria (1 dl)
80 ml maitoa
80g voita sulatettuna
sitruunan kuoriraaste

appelsiini-ricottatäyte:

240g ricottajuustoa
60g sokeria (0,6 dl)
½ tl vaniljajauhetta
appelsiinin kuoriraaste

lisäksi sokeria ja keltaista ja punaista elintarvikeväriä


pikkuleivät:
Sulata voi ja jätä jäähtymään. Sekoita jauhot ja leivinjauhe sekaisin. Sekoita toisessa kulhossa loput taikinan aineet myös sula rasva tasaiseksi massaksi. Lisää kuivat aineet muutamassa erässä ja sekoita tasaiseksi. Taikinasta muodostuu joustava taikinapallo. Mikäli taikina tarttuu käsiin, lisää jauhoja ruokalusikallinen kerrallaan. Älä vaivaa taikinaa, vaan sekoita se vain tasaiseksi palloksi. Jätä taikina lepäämään n. 10 minuutiksi.

Tee taikinasta pellille leivinpaperin päälle n. 32 palloa (yksi pallo n. 21g). Jätä riittävästi tilaa pallojen väliin. Ne leviävät uunissa hieman. Paina palloja hieman, jotta niistä tulee paremman mallisia. Paista pikkuleipiä 180 –asteessa, kunnes ne ovat kauniin vaalean kullanruskeita.

Kun pikkuleivät ovat vielä lämpimiä, koverra niihin täytettä varten pienet koloset lusikalla. Anna jäähtyä.

appelsiini-ricottatäyte:
Sekoita täytteen aineet keskenään ja nosta kulho jääkaappiin, jotta maut tasaantuvat.

pikkuleipien kasaaminen ja koristelu:
Lusikoi täytettä pikkuleipien koloihin. Paina kaksi pikkuleipää yhteen ja nosta sivuun.
Sekoita pienessä kulhossa elintarvikevärejä veden kanssa niin, että saat oranssia. Sivele pullasudilla täytetyt pikkuleivät. Pyörittele pinnaltaan kosteat pikkuleivät sokerissa ja nosta lautaselle. Kun olet sokeroinut kaikki pikkuleivät, peitä ne pussilla ja nosta jääkaappiin tekeytymään. Pikkuleipien on tarkoitus hieman kostua.

Tarjoa pikkuleivät samana tai seuraavana päivänä. Hyviä ne ovat vielä kolmantenakin päivänä.

25.2.16

Voihan poks, mikä kakku: Popcornjuustokakku!


Juustokakut ovat kyllä ihania. Niitä vain tulee tehtyä liian harvoin. Jotenkin paistaminen ja vielä riittävä seisottaminen kylmässä tuntuvat työläiltä vaiheilta, vaikka niin ei todellisuudessa ole. Tämä kakku on todella makea, mutta suolaiset popcornit antavat ihanaa vastapainoa makeudelle. Ja kyllä täytteen samettisuus palkitsi "vaivan". Täytyisi tehdä näitä vain useammin. Aika hauskalta tämä herkku myös näyttää.

Kivaa viikkoa!
-Doro-




Popcornjuustokakku (20cm):

pohja:

130g Digestivekeksejä
55g voita

täyte:

200g Philadelphia tuorejuustoa
250g mascarponejuustoa
2 munaa
1tl vaniljajauhetta
1.5 dl makeutettua maitotiivistettä

kuorrutus ja koristelu:

2 rkl sokeria
2 rkl fariinisokeria
25g voita
0.8 dl kuohukermaa
lisäksi n. 3 dl popcornia (valmista pussin ohjeen mukaan)


pohja:
Hienonna pohjan keksit pieneksi muruksi monitoimikoneessa tai esim. perunanuijalla jauhaen. Sulata voi ja kaada keksimurun joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Kaada muruseos irtopohjavuokaan, jonka pohja on vuorattu leivinpaperilla. Tasoita ja tiivistä pohja ja laita jääkaappiin kovettumaan.

täyte:
Vatkaa tuorejuusto ja mascarpone tasaiseksi massaksi. Lisää munat, maitotiiviste sekä vanilja ja vatkaa tasaiseksi. Kaada seos pohjan päälle ja laita 170 –asteisen uuniin keskitasolle kypsymään. Paista n. 45 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt, mutta tutisee vielä hieman keskeltä.
Kun kakku on jäähtynyt, pyöräytä terävällä ja ohuella veitsellä vuoan reunoja pitkin. Näin saat kakun irtoamaan vuoan reunoista ja lopputuloksesta tulee siisti. Anna kakun tekeytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.

kuorrutus ja koristelu:
Mittaa kattilaan kuorrutuksen sokerit ja voi ja lämmitä kiehuvaksi. Keitä muutama minuutti. Lisää kerma ruokalusikallinen kerrallaan koko ajan sekoittaen. Saat paksua ruskeaa karamellikastiketta. Anna kastikkeen hieman jäähtyä, muttei jähmettyä.
Kaada kastiketta jäähtyneen juustokakun päälle. Koristele popcorneilla ja kruunaa koko komeus vielä reilulla määrällä kinuskikuorrutetta.

Nam!

20.2.16

Suosikkini makeista vohveleista!


Viime postauksessa oli suolaisia vohveleita. Nyt on makeiden vohveleiden vuoro. Oma suosikkini on ehdottomasti banaanilla, turkkilaisella jogurtilla ja vaahterasiirapilla kuorrutettu kokonaisuus. Kaiken kruunaa vielä saksanpähkinärouhe. Vaikka nämä ovat todellista herkkua, voi nämä kategorisoida myös terveellisiksi. Mikä olisikaan ihanampaa kuin aloittaa viikonloppuaamu näillä herkkuvohveleilla.

Tänään leivoin juustokakkua. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

-Doro-



Vohvelit (n. 18 kpl):

3 munaa
3 dl täysmaitoa
4 dl hienoja spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
¾ dl sulatettua voita
2 dl vichyä

makea banaani-jogurttitäyte:

n. 3dl turkkilaista jogurttia
n. 3 banaania ohuiksi siivuiksi leikattuna
vaahterasiirappia
saksanpähkinöitä


vohvelit:
Sekoita munien rakenne rikki. Lisää maito ja sekoita tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vispilällä vatkaten. Lisää lopuksi sula, jäähtynyt voi. Anna taikinan turvota 30 minuuttia.
Lisää vichy juuri ennen paistamista. Lämmitä vohvelirauta kuumaksi. Voitele se tavallisella voilla tai kirkastetulla voilla. Kirkastettu voi lisää vohvelien rapeutta. Katso kirkastetun voin ohje alta.
Kaada vohveliraudalle taikinaa ja paista vohveli kauniin ruskeaksi. Vohvelit kannattaa tarjota mahdollisimman nopeasti paistamisesta, jotta ne pysyvät rapeina. Mikäli kasaat vohvelit paiston jälkeen, kärsii niiden rapeus oleellisesti.

makea banaani-jogurttitäyte:
Pilko banaanit ohuiksi siivuiksi. Lusikoi vohvelille hieman jogurttia ja kasaa päälle banaaneja ja saksanpähkinöitä. Mausta koko komeus ihanalla vaahterasiirapilla.

17.2.16

Uusi aluevaltaus...


Uudenvuoden lupaukseni liittyi jälkkärien bloggaamiseen. No lupaukset eivät taida ikinä pitää. Ei minullakaan tällä kertaa. Jälkkärien sijaan päätin tehdä täysin uuden aluevaltauksen blogin puolella, nimittäin suolaiset herkut. Vuosi näyttää tulenko bloggaamaan jälkkäreitä, vai pitäydynkö makeiden leipomusten lisäksi suolaisissa.

Viime viikolla kaupassa käydessäni mukaani tarttui poikkeuksellisesti  k-ruoka-lehti. Kansi kiinnitti huomioni. Siinä oli nimittäin herkullisten vohvelien kuva. Minullakin vohvelirauta on, tosin se on älyttömän pienellä käytöllä. Inspiroiduin kuitenkin lehden vohveliresepteistä niin paljon, että päätin kaivaa vohveliraudan esiin ja pistää taikinan tulemaan.

Voi vitsit, miten herkullisia vohvelit olivatkaan. Suolaisina ne vastasivat kunnon ruokaa. Avocado-kylmäsavulohitäytteen lisäksi meillä oli myös smetanaa, mätiä ja sipulia. Ne loppuivat kuitenkin nopeasti, eivätkä päätyneet kuvaan.

Kivaa viikon jatkoa!
-Doro-



Vohvelit (n. 18 kpl):

3 munaa
3 dl täysmaitoa
4 dl hienoja spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
¾ dl sulatettua voita
2 dl vichyä

suolainen avocado-kylmäsavulohitäyte:

2 avocadoa
loraus limen mehua
suolaa
mustapippuria
loraus oliiviöljyä
lisäksi n. 300g kylmäsavulohta ohuina siivuina (lohen määrä riippuu täysin siitä, kuinka paljon haluat tarjota lohta yhtä vohvelia kohden) ja nippu viinisuolaheinää


vohvelit:
Sekoita munien rakenne rikki. Lisää maito ja sekoita tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vispilällä vatkaten. Lisää lopuksi sula, jäähtynyt voi. Anna taikinan turvota 30 minuuttia.

Lisää vichy juuri ennen paistamista. Lämmitä vohvelirauta kuumaksi. Voitele se tavallisella voilla tai kirkastetulla voilla. Kirkastettu voi lisää vohvelien rapeutta. Katso kirkastetun voin ohje alta.

Kaada vohveliraudalle taikinaa ja paista vohveli kauniin ruskeaksi. Vohvelit kannattaa tarjota mahdollisimman nopeasti paistamisesta, jotta ne pysyvät rapeina. Mikäli kasaat vohvelit paiston jälkeen, kärsii niiden rapeus oleellisesti.

suolainen avocado-lohitäyte:
Mössää kulhossa haarukalla avocadojen sisusta suhteellisen sileäksi massaksi. Lisää limen mehua maun mukaan sekä loraus oliiviöljyä. Mausta tahna suolalla ja pippurilla. Tarjoa ohueksi siivutettua kylmäsavulohta ja viinisuolaheinää tahnan seurana.


kirkastettu voi:

Mittaa kattilaan pala voita. Lämmitä sitä miedolla lämmöllä niin kauan, että voi on täysin sula. Nosta kattila levyltä ja jätä jäähtymään. Kuori vaahto pinnalta. Anna heran valua kattilan pohjalle. Kaada varovasti kirkas voi toiseen astiaan ja käytä sitä esim. vohvelien paistamiseen. Heran voit hyödyntää vaikka leipätaikinassa.

13.2.16

Hyvää ystävänpäivää!


Etkö vielä tiedä millä herkulla hemmottelisit ystävääsi tai rakastasi. Keräsin tähän aikaisempina vuosina postaamiani herkkuja, jotka sopivat kuin nenä päähän huomista ystävänpäivää ajatellen. Klikkaa kuvaa ja pääset reseptin äärelle.

Haleja ja puseja!
-Doro-

http://doronkakku.blogspot.fi/2013/05/vadelma-maitosuklaakaaretorttu.html

http://doronkakku.blogspot.fi/2013/06/vaahtokarkit.html

http://doronkakku.blogspot.fi/2013/02/ystavanpaivan-kunniaksi-tehdaan.html

http://doronkakku.blogspot.fi/2014/02/suklaa-hasselpahkina-kuppikakut.html

http://doronkakku.blogspot.fi/2014/03/tosisuklaiset-browniet-vadelmakermalla.html

http://doronkakku.blogspot.fi/2015/02/ystavalle-pienia-vadelmajuustokakkusia.html

http://doronkakku.blogspot.fi/2016/02/ystavanpaivan-suklaasydamet.html

http://doronkakku.blogspot.fi/2016/02/olisiko-ystava-suukon-arvoinen.html

10.2.16

Olisiko ystävä suukon arvoinen? Ystävälle suklaasuukko kuppikakun muodossa.


Brunbergin suukot ovat suurta herkkuani. Olen pitkään miettinyt onnistuisiko niiden valmistaminen kotikonstein. Blogeissa olen nähnyt paljon reseptejä suklaasuukkoihin, joten myös minä päätin kokeilla onneani.

Suurena kuppikakkujen ystävänä päätin toteuttaa suukot hieman tavallisesta poiketen. Suukon pohjana ei olekaan keksiä, vaan herkullisen mehevä suklainen muffini.Uskomatonta, mutta tuhti tumma kaakao muffinin pohjassa taittaa kuorrutuksen makeutta mukavasti. Nämä olivat hitti työpaikallani.

Kivaa viikkoa!
-Doro-
ps. Nämä kuvat on muuten kuvattu iltamyöhällä studiovaloilla.



Suklaasuukot kuppikakkujen muodossa (n. 18 pientä):

kuppikakut:

1.8 dl vehnäjauhoja
0.5 dl kaakaojauhetta (makeuttamaton)
1 dl sokeria
½ dl fariinisokeria
1.5 tl leivinjauhetta
40g voita huoneenlämpöisenä
1.2 dl maitoa tai kermaa
1 muna
0.5 tl vanilja-aromia

kuorrutus ja koristelu:

3 munan valkuaista
2.2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
150g tummaa suklaata
3 tl rypsiöljyä
koristeeksi esim. suklaahippuja tai strösseleitä


kuppikakut:
Mittaa jauhot, kaakaojauhe, sokerit, leivinjauhe ja voi monitoimikoneeseen ja vatkaa hiljaisella nopeudella, kunnes seos on murumaista ja ainekset ovat yhdistyneet. 

Vatkaa muna, kerma/maito ja vanilja-aromi sekaisin omassa kulhossaan. Kaada sitten puolet seoksesta monitoimikoneeseen, vatkaa edelleen ja käännä teho suuremmalle, jotta seokseen ei jää kokkareita. Säädä teho taas pienemmälle ja kaada loppu muna-kermaseos hitaasti joukkoon. Sekoita vielä sen verran, että ainekset menevät sekaisin. Vältä liikaa sekoittamista, jottei taikinaan muodostu sitkoa.

Lusikoi taikina pieniin muffinivuokiin, jotka olet asettanut muffinipellille. Paista kakkuja 175 asteisessa uunissa noin 15 min. Tikulla kokeiltaessa tikkuun ei jää taikinaa. Älä kuitenkaan paista liikaa, jotta kakut säilyttävät mehevyytensä. Anna kuppikakkujen jäähtyä.

kuorrutus ja koristelu:
Mittaa valkuaiset ja sokerit kuumuutta kestävään kulhoon. Lämmitä seosta sekoittaen vesihauteessa, kunnes sokeri on kokonaan liuennut ja massa on saavuttanut 65 –asteen lämpötilan. Nosta kulho vesihauteesta ja ala vatkata voimakkaasti valkuais-sokeriseosta. Vatkaa, kunnes seos on täysin jäähtynyt ja se on todella kuohkeaa.

Lusikoi valkuaisvaahto tyllalliseen pursotinpussiin ja pursota muffinien päälle kauniit keot kuorrutusta. Jätä jähmettymään noin tunniksi.

Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Lisää öljy ja sekoita tasaiseksi. Dippaa kukin kuppikakku sulassa suklaassa ja jätä jähmettymään. Ennen suklaan jähmettymistä koristele suklaan pinta.

6.2.16

Laskiaiseksi hieman erilaista pullaa: kermatoffee ja viski maustavat nämä herkut!


Tänä laskiaisena meidän perhe herkuttelee pullalla, muttei kuitenkaan perinteisellä laskiaispullalla. Perinteisissä kermavaahtopullissa ei ole mitään vikaa. Ne ovat herkullisia. Mikäli kuitenkin haluat poiketa perinteestä, niin nämä kermatoffee-viskipullat ovat oiva valinta. Voisin kuvitella, että ainakin aikuisten pulkkariehan päätteeksi nämä maistuvat. Meillä tosin myös neljävuotias kaveri maistoi ja tykkäsi tosi paljon. Huomenna siis näitä.

Hyvää viikonlopun jatkoa!
-Doro-


Kermatoffee-viskipullat (n. 12 kpl)

14g hiivaa
2 dl maitoa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
½ muna
100g voita
n. 7 dl vehnäjauhoja
½ muna pullien voiteluun

täyte:

1.5 dl fariinisokeria
3 rkl kanelia
70g voita

kuorrutus:

1,25 dl fariinisokeria
85g voita
3 rkl viskiä tai konjakkia
2.5 rkl makeutettua kondensoitua maitoa
2 rkl vettä
2 tl glukoosisiirappia
2 rkl ranskankermaa
¼ tl vanijajauhetta
¼ tl leivinjauhetta
lisäksi n. 70g pekaanipähkinöitä


pullataikina, täyte ja pullien kokoaminen:
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva nesteeseen. Lisää joukkoon sokeri, kardemumma, kananmuna ja suola. Lisää jauhoja taikinaan ja ala vaivata sitä. Lisää jauhoja vähitellen ja alusta pullataikina kimmoisaksi. Lisää alustamisen loppuvaiheessa pehmeä rasva. Vaivaa pullataikinaa, kunnes se irtoaa taikinakulhon reunoista ja leipurin kädestä. Lisää tarvittaessa jauhoja. Mielestäni paras pullataikina tulee riittävän pehmeästä taikinasta, joten ole tarkkana jauhojen määrän kanssa.

Kohota pullataikinaa lämpimässä paikassa noin 30 min., kunnes se lähes kaksinkertaistuu tilavuudeltaan.

Nosta täytteen voi huoneenlämpöön riittävän aikaisin, jotta se ehtii pehmetä helposti levittyväksi. Kauli taikina ohueksi suorakaiteeksi. Levitä voi taikinan päälle. Ripottele päälle täytteen fariinisokeri ja kaneli. Rullaa taikinalevy tiukaksi rullaksi pitkästä sivusta aloittaen. Kun olet päässyt rullauksen loppuun, sipaise kananmunaa pitkän sivun reunaan, jotta se tarttuu hyvin kiinni taikinarullaan. Leikkaa rulla 12 samankokoiseen palaan.

Leikkaa muffinipellin jokaiseen koloon pieni leivinpaperinpala. Nosta leikkaamasi pullat leikkauspinta ylöspäin leivinpaperien päälle muffinipellin koloihin. Voitele pullat munalla ja jätä kohoamaan liinalla peitettynä n. 25 minuutiksi.

Paista pullia uunin keskitasolla 200 asteessa noin 23 minuuttia tai kunnes pullat ovat kauniin ruskeita.

kuorrutus ja koristelu:
Sillä välin kun pullat paistuvat uunissa paahda pekaanipähkinöitä kuumalla pannulla muutama minuutti. Rouhi paahdetut pähkinät pienemmiksi ja jätä odottomaan pullien valmistumista.

Tee myös kuorrutus pullien paistuessa. Mittaa kuorrutuksen aineet leivinjauhetta lukuun ottamatta kattilaan. Kiehauta ja anna seoksen keittyä pari-kolme minuuttua. Nosta liedeltä ja lisää leivinjauhe.
Kaada kuorrutusta kuumien pullien päälle ruokalusikallinen kerrallaan. Kaikkea kuorrutusta ei tarvitse käyttää, mikäli näyttää siltä, etteivät pullat ”vedä” sitä itseensä enempää. Ripottele päälle paahdettua pekaanipähkinärouhetta.

Tarjoa pullat vielä hieman lämpiminä.


3.2.16

Ystävänpäivän suklaasydämet!


Ystävänpäivä on reilun viikon kuluttua sunnuntaina 14.2. Mikä olisikaan ihanampi tapa muistaa hyvää ystävää, kuin antaa hänelle suklaasydän. Nämä sydämet syntyivät nopeasti ja helposti.

Ainoa varsinainen työvaihe on suklaan temperointi. Temperointi kannattaa tehdä. Näin sydämet säilyvät kauniin kiiltävinä, vaikkei niitä heti söisikään. Temperointi myös saa makuaineet harmoniaan ja rakenteen kuntoon.

Seuraavaksi meinaan leipoa pullaa. En kuitenkaan ihan peruspullaa.

Kivaa viikkoa!
-Doro-



Suklaasydämet (n. 5 erikokoista sydäntä):

150g suklaata (itse käytin 100g valkoista suklaata ja 50g tummaa suklaata)
tomuväriä, mikäli haluat värjätä valkoista suklaata
koristeita esim. kuivattuja mansikoita ja päällystettyjä suklaarakeita

Temperoi suklaa. Itse aloitin tummasta suklaasta, koska sitä tuli suurimman sydämen pohjakerrokseen. Lämmitä suklaa vesihauteessa 50-asteiseksi. Nosta kulho vesihauteesta ja jäähdytä suklaa sekoitellen 27-asteiseksi. Voit käyttää kylmähaudetta nopeuttaaksesi suklaan jäähtymisen. Ole kuitenkin tarkkana lämpötilojen kanssa. Kun suklaa on jäähtynyt, nosta sen lämpötila jälleen 31-asteiseksi. Ole tarkkana, ettei astia ole liian kauan vesihauteessa. Silloin suklaa lämpenee liiaksi.

Maitosuklaan temperointilämpötilat ovat seuraavat 45, 26, 30. Valkosuklaa tarvitsee pienimmät lämpötilat: 40, 26, 27.

Kaada suklaa leivinpaperin päälle asetettuihin sydämen muotoisiin rengasmuotteihin (myös piparkakkumuotit käyvät). Mikäli teet kahden suklaan sydämiä, anna edellisen kerroksen jähmettyä ennen seuraavan lisäämistä.

Koristele sydämet silloin, kun suklaa on vielä hieman pehmeää.