8.1.17

Lime-vadelmamoussekakku!


Eilen lauantaina juhlimme isoäitini 90-vuotissynttäreitä pienellä porukalla. Jokainen meistä vieraista toi yhteiseen pöytään jotakin. Minä leivoin kakun. Koska viimepäivät ovat olleet aika täynnä ohjelmaa, päätin tehdä nopean, mutta silti näyttävän kakun. Mousset tähän kakkuun valikoituivat pitkälti niiden raikkauden takia. Aika takuuvarmasti lime ja vadelma maistuisivat kaikille.

Pakko myöntää, että kakku oli todella herkullinen ja ihan älyttömän raikas. Suosittelen ehdottomasti tätä kakkua, mikäli tykkäät raikkaista ja keveistä kakuista. Noh, keveys on silmän lumetta.

Koristeet ostin valmiina, joten senkin puolesta kakku oli helppo ja nopea tehdä.

Huomenna mulla olisi taas työpäivä parin lomailuviikon jälkeen.

Jeps!
-Doro-





Lime-vadelmamoussekakku (24cm):

pohja:

2 munaa
1 ½ dl tomusokeria
100g mantelijauhoja
2 valkuaista
2 rkl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
2 rkl voita sulatettuna (28g)

limemousse:

1 dl limemehua
4 limen kuoriraaste
330 g pehmeää maitorahkaa
2 dl sokeria
2,6 dl kermaa
5 liivatetta

vadelmamousse:

 n. 400g vadelmia (sen verran, että syntyy n. 2,7 dl marjamelbaa)
1 dl tomusokeria
4 ½ liivatetta
4 dl vispikermaa


koristeluun limelohkoja, vadelmamacaroneja, tuoreita vadelmia, vadelmasuklaata, marenkia jne.


pohja:
Sulata voi. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kuohkeaa, kovaa ja siihen jää huippuja. Vaahdota toisessa kulholla munat, tomusokeri ja mantelijauho. Lisää valkuaisvaahtoa ensin noin neljännes muna-tomusokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi. Lisää loput valkuaisvaahdosta ja nostele taikina varovasti sekaisin. Lisää sula, jäähtynyt voi ja jauhot. Sekoita tasaiseksi edelleen varovasti.

Levitä taikina tasaisesti uunipellille leivinpaperin päälle. Taikinaa ei tarvitse levittää koko pellille, vaan riittää, että muotoilet taikinasta kakkupohjaa jonkin verran suuremman ympyrän. Paista pohja 200 asteessa uunin keskitasolla noin 10 min. tai niin kauan kunnes pohja on vaalean ruskea ja tikulla kokeiltaessa kypsä.

Anna jäähtyä. Leikkaa pohjasta ympyrämuotilla n. 22 cm:n kokoinen pala ja nosta pala tarjoilualustalle. Laita ympyrämuotti pohjan ympärille siten, että olet asentanut sen 24 cm:n. Näin pohjan ympärille jää tyhjää tilaa ja limemousse valuu reunoille peittäen pohjan. Vuoraa muotin reunat vielä kevyesti rypsiöljytyllä kalvolla, jotta kakusta tulee siisti. Mikäli et omista ympyrämuottia, voit käyttää myös irtopohjavuokaa. Vuoraa tällöin irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Laita myös irtopohjavuoan reunoille kalvoa siistin lopputuloksen aikaansaamiseksi.

limemousse:
Pese limet ja raasta niiden vihreä kuori. Varo raastamasta vaaleaa osaa. Purista raastamisen jälkeen limeistä mehut. Yhdistä rahka, sokeri, limen kuoriraaste ja puolet limemehusta.

Liota liivatteita 5 min. kylmässä vedessä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Kuumenna loput limemehusta lähes kiehuvaksi ja liota siihen liivatteet. Lisää liivate-limeseos rahkaseoksen joukkoon. Lisää lopuksi kermavaahto ja jäähtyneen muttei hyytyneen lime-rahkaseoksen joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä.

vadelmamousse:
Jos olet ostanut ulkomaisia vadelmia, kiehauta niitä noin viisi minuuttia pienen pienessä vesimäärässä. Paseeraa (painele kauhan/lusikan avulla metallisiivilän läpi) marjat. Siemenet ja kuoret jäävät siivilään ja marjoista syntyy tasaisen kaunis kastike, marjamelba. Melbaa tulisi muodostua noin 2 ½ dl. Mausta melba tomusokerilla.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Vaahdota kerma. Älä vaahdota liian tiukaksi, vaan jätä vaahto himpun löysäksi. Lämmitä noin ½ dl marjamelbaa kattilassa ja liota liivatteet siihen. Lisää liivate ohuena nauhana melban joukkoon koko ajan sekoittaen. Yhdistä marjamelba kermavaahtoon varovasti käännellen. Kaada mousse hyytyneen limemoussen päälle ja laita takaisin jääkaappiin. Anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli.

Koristele kakku ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti