11.10.15

Mansikka-valkosuklaamarmeladit!


Jälkikasvuni herkuttelee herkkupäivän merkeissä aina lauantaisin. Koska kaupasta unohtui ostaa TÄRKEÄT herkut, oli keksittävä jotakin kaapin aineksista. Pakkanen meillä on täynnä marjoja, joten ekana minulle tuli mieleen marmeladin valmistus. Mielestäni marmeladit tarvitsevat kuitenkin onnistuakseen agar-agaria, jota minulla ei sattunut olemaan. Niinpä oli kehitettävä herkku, joka toisaalta muistuttaisi marmeladia, mutta ei olisi moksiskaan agar-agarin puutteesta.

Minulla oli vielä avaamattomana paketissa Unelmakakut.fi:n  minulle lähettämä hauska, erityisesti lasten herkkuihin soveltuva silikonimuotti (käy kurkkaamassa tästä), päätin käyttää sitä mansikka-valkosuklaaherkkujen valmistukseen.

Alkuun kuorrutin silikonimuotin koloset valkosuklaalla. Tähän tarkoitukseen passaavat myös suklaata muistuttavat candy meltsit. Itse käytän maun vuoksi kunnon valkosuklaata. Koloset täytin  mansikkasoseella, johon käytin hyydytysaineena liivatetta. Liivate toimi riittävän hyvin, eikä rakenne häirinnyt ainakaan minua.

Ja arvatkaas vaan, nämä pienessä paniikissa valmistetut "marmeladit" menivät kuin kuumille kiville. Ensiksi hävisivät nallet, sitten spiraalit. Spiraalit kuulemma maistuivat erille kuin nallet:)

Hyvää alkavaa viikkoa. Osalle se saattaa ollakin syyslomaviikko. Minä lomailen loppuviikon.
-Doro-




Mansikka-valkosuklaamarmeladit (n.16 kpl):

100g valkosuklaata tai candy meltsejä
n. 10 mansikkaa (pakastemansikat käyvät hyvin)
2 rkl vettä
n. ½ dl sokeria tai maun mukaan
½ dl glukoosisiirappia
1 liivate


Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Voit halutessasi temperoida suklaan. Itse päätin jättää temperoinnin väliin ajan säästämiseksi. Lusikoi sulaa suklaata silikonimuotteihin kauttaaltaan. Laita jääkaappiin jähmettymään. Mikäli haluat tehdä tarkkaa ja siistiä työtä, paikkaile muotteihin jäänet suklaattomat kolot vielä sulalla valkosuklaalla ja jähmetä uudelleen.

Laita liivate likoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan mansikat, vesi, sokeri ja glukoosisiirappi. Keitä seosta n. 5 min. Soseuta seos soseeksi sauvasekoittimella ja ota soseesta 1dl erilliseen kulhoon. Lisää kulhoon siirtämääsi soseeseen vedestä puristettu liivatelehti ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä, mutta älä anna jähmettyä.

Lusikoi mansikkasosetta suklaalla vuorattuihin silikonimuotteihin kuhunkin koloseen niin, että tilaa jää vielä suklaakannelle. Laita jähmettymään jääkaappiin. 

Mikäli sulattamasi valkosuklaa on ehtinyt jähmettyä, lämmitä sitä uudelleen ja lusikoi sulaa suklaata jähmettyneiden mansikkasoseiden päälle. Laita viimeisen kerran jääkaappiin jähmettymään.

Poista silikonimuotti suklaamarmeladejen ympäriltä ja anna herkkuja olla hetki huoneenlämmössä ennen tarjoamista.


Postaus on tehty yhteistyössä Unelmakakut.fi:n kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti