12.3.17

Raaka mustaherukka-suklaatorttu!


Mustaherukat ovat ihania ja leivonnassa mustaherukan pariksi sopii mielettömän hyvin suklaa. Olen useaan otteeseen käyttänyt edellistä makuparia leivonnaisissani. Tällä kertaa halusin testata mustaherukan ja suklaan toimivuutta raakaleivonnassa ja arvatenkin nehän toimivat myös siinä oivallisesti.

Viikonloppuherkkuni on tyydyttänyt mukavasti herkkunälkäni. Kaupan päällisiksi olen saanut läjän terveyttä sisuksiini.

Viikonlopun jatkoja!
-Doro-





Raaka mustaherukka-suklaatorttu (24cm):

pohja:

3,75 dl mantelijauhoja (160g)
4 ½ rkl kaakaojauhetta
2 rkl sulaa kookosöljyä
2 rkl kookossokeria
ripaus suolaa

mustaherukkatäyte:

2 ½ dl cashewpähkinöitä, joita liotettu väh. neljä tuntia
0,65 dl sulaa kookosöljyä
2 dl kookoskermaa
6 rkl vaahterasiirappia
1,75 dl jäisiä mustaherukoita

koristelu:

mustaherukoita
mantelilastuja


pohja:
Mittaa kaikki pohjan ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Pohjamassan tulee olla kiinteää, muttei kuitenkaan mössöä. Se tiivistyy painettaessa. Painele pohjataikina irtopohjaisen torttuvuoan pohjalle ja reunoille tiiviisti. Laita pakastimeen täytteen valmistumisen ajaksi.

mustaherukkatäyte:
Avaa kookoskerma. Lusikoi paksu kerma blenderiin. Jätä kirkas neste käyttämättä. Mittaa blenderiin loput aineet mustaherukoita lukuun ottamatta. Blendaa massa sileäksi. Lisää mustaherukat ja jatka blendaamista. Voit tehdä massan myös sauvasekoittimella, mikäli et omista blenderiä.

Lusikoi täyte pohjan päälle. Tasoita pinta. Mikäli pinta jää röpelöiseksi, kasta palettiveitsi kuumaan veteen ja sivele sillä täytteen pintaa. Näin saat tasaisen ja kauniin pinnan täytteellesi. Laita torttu tekeytymään jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi. Mikäli täytemassa on löysää, laita torttu pakastimeen ja ota puoli tuntia ennen tarjoamista huoneenlämpöön.

Koristele torttu juuri ennen tarjoamista sulaneilla mustaherukoilla ja mantelilastuilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti