20.12.12

Brownie purkkiin ja purkki pukinkonttiin!


Kuulutko niihin, joilla joululahjat odottavat hankintaa aina viimeiseen hetkeen asti. Viiletät kaupoissa ja yrität keksiä parhaita lahjaideoita. Lopulta hikisenä ja huonotuulisena päädyt johonkin, joka ei täysin miellytä sinua ja luulet, ettei lahjansaajakaan sitä luultavimmin tarvitse. Edellinen kuului elämääni vielä muutama vuosi takaperin, kunnes päätin aloittaa toisenlaisen toimintatavan. Hankin lahjoja pitkin vuotta ja aattoillan lähestyessä kääräisen paperiin syötävät herkkulahjat.

Syötävät lahjat sopivat annettavaksi niille, joilla on jo kaikkea. Koska joulun alla ihmisillä tuppaavat olemaan jääkaapit täynnä ruokaa, tulisi lahjan olla sellainen, jonka voi pakastaa tai se säilyy muuten vain. Tänä vuonna päästin itseni helpolla. Päädyin tekemään Glorian ruoka ja viini lehdestä syksyllä bongaamani idean purkitettavista brownie-aineksista. Voit muutella näiden leivonnaisten makua vaihtelemalla pähkinä- ja suklaalaatuja. Ne voi halutessaan jättää myös pois.

Päänvaivaa aiheutti ainoastaan oikeanlaisten purkkien löytäminen. Lopulta löysin purkit yllättävästä paikasta, Etolasta. Ei olisi uskonut, että kumiin ja muoviin erikoistuneesta liikkeestä purkit lopulta löytyisivät. Loppu olikin helppoa. Kasasin brownie-leivosten kuivat aineet kerroksittain purkkiin ja kääräisin narun ympärille. Lisäsin leivosten teko-ohjeet ja voilá: Helppo, käytännöllinen, kaunis ja maistuva lahja oli valmis.



Brownie-leivokset:


Brownie-mix:


2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2.5 dl sokeria
n. 0.5 dl rouhittuja pähkinöitä (esim. hasselpähkinä)
n. 0.5 dl rouhittua valkosuklaata

lisäksi:
2 munaa
75 g voita sulatettuna

Vaahdota munat. Sekoita vaahtoon brownie-mix ja voisula varovasti käännellen. Älä vaivaa, jotta taikinaan ei muodostu sitkoa. Vuoraa uunivuoka (n.20x30) leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Voit käyttää myös esim. pyöreää irtopohjavuokaa.

Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes pinta on kypsä, mutta sisus vielä kostea. Älä paista liikaa, jottei browniesta tule kuivaa. Tarjoa esim. jäätelön kera.


1 kommentti:

  1. Testattu on ja hyvin toimii! Browniet olivat niin herkullisia ja onnistuivat vähän kokemattomaltakin kokilta :)

    VastaaPoista