30.1.13

Suklaahippusilla jatketaan. Tällä kertaa niitä on tarjolla vaniljakuppikakuissa.


Suomalaisista kaupoista en ainakaan toistaiseksi ole löytänyt leivontaan tarkoitettuja pieniä suklaapisaroita/-hippusia (kertokaa jos olen väärässä). Suklaapisarat säilyttävät muotonsa paistettaessa ja juuri tämän ominaisuuden takia ne ovat oivallisia esimerkiksi kuppikakuissa taikka pikkuleivissä. Lopputulos on kaunis, eikä levähtäneistä suklaapalasista tarvitse murehtia. Suklaa myös palaa herkästi, varsinkin jos se jää taikinan ulkopuolelle. Senkin puolesta suklaapisarat toimivat paremmin. Maultaan nämä eivät kyllä vedä vertoja kunnon suklaalle, joten valinta täytyy tehdä ulkonäön + palamattomuuden ja maun välillä. Täytyy myöntää, että näissä kuppikakuissa kunnon rouhittu suklaa olisi toiminut erinomaisesti. Taisin vain innostua isosta pussillisesta suklaapisaroita, jotka matkasivat luokseni kaverini matkalaukussa aina valtameren toiselta puolelta asti.

Tällä kertaa suklaapisarat päätyivät vaniljakuppikakkujen täytteeseen ja koristeiksi. Kuorrutus on sveitsiläistä voikreemiä. Jaoin kuorutteen kahtia. Toisen puolen maustoin vaniljalla ja toisen sulalla suklaalla. Kaksiosaisen pursotuksen sain aikaan laittamalla pursotinpussin toiseen reunaan vaniljakreemiä ja toiseen suklaakreemiä.

Tämän postauksen jälkeen lupaan jättää suklaapisarat ainakin hetkeksi kaappiin:)


Vaniljakuppikakut suklaasattumin (n. 30 pientä kuppikakkua):

kuppikakut:

2 munaa
1.5 dl sokeria
50 g sulatettua voita
1 dl kermaa/maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1.5 tl soodaa
1.5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljaesanssia
n.1-1.5 dl suklaapisaroita / leivontasuklaata karkeasti rouhittuna

Sveitsiläinen voikreemi:

1.25 dl munanvalkuaisia
2.5 dl sokeria
2.5 dl suolatonta voita huoneenlämpöisenä
puoleen taikinasta 1 tl vaniljaesanssia ja toiseen puoleen n. 50 g sulatettua ja jäähdytettyä suklaata

kuppikakut:
Vatkaa kuppikakkujen munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita kuivia aineita, kermaa ja sulaa voita vuorotellen munasokerivaahtoon varovasti käännellen. Lisää lopuksi suklaa. Laita kuppikakkuvuokia kuppikakkumuottiin ja annostele taikinaa noin 2/3 vuoan tilavuudesta. Paista 175 asteisessa uunissa noin 15 min. tai kunnes kuppikakut ovat kypsiä ja kauniin ruskeita.


Sveitsiläinen voikreemi:
Lämmitä valkuaisia ja sokeria vesihauteessa koko ajan sekoitellen kunnes seos tuntuu käteen kuumalta (noin 65 asteista). Ota kulho pois vesihauteesta ja vatkaa tehosekoittimessa noin 5 min. Alenna tehosekoittimen nopeutta ja lisää huoneenlämpöinen voi kuutio kerrallaan. Jatka vatkaamista kunnes koostumus on tasaista. Mikäli marenki ja voi alkavat erottua toisistaan, ei huolta, se kuuluu asiaan. Jatka tällöin vatkaamista kunnes seos on tasaista. Jaa kreemi kahtia.  Lisää toiseen puoleen vaniljaesanssi ja toiseen sula suklaa.  Kaksiosaisen pursotuksen saat aikaan laittamalla pursotinpussin toiseen reunaan vaniljakreemiä ja toiseen suklaakreemiä. Pursota kuppikakut ja koristele.

1 kommentti:

  1. Moikka! Kiva blogi ja hienon näköisiä kuppikakkuja! :)

    VastaaPoista