24.2.13

Suklaakakku suklaakermatäytteellä!


Herkkublogia pitäessä on huolehdittava siitä, ettei itse joudu syömään kaikkia tekemiään leipomuksia. Muussa tapauksessa joutuisi aika pian uudistamaan vaatevarastot isommilla koltuilla taikka sitten liikkumaan itsensä hengiltä.

Olen onnistunut mielestäni aika hyvin kanavoimaan herkkuni useisiin suihin ja näin tasaamaan yhtä henkilöä kohden syntyvää kalorirasitusta. Tässä taannoin tarkoitusperäni olivat samanlaiset tehdessäni ihanaa, mehevää ja suussa sulavaa suklaakakkua. Syöjiä piti olla useampana päivänä. Pieni poikaiseni laittoi kuitenkin suunnitelmat uusiksi saamalla flunssan ja sen seurauksena korvatulehduksen. Suunniteltuja syöjiä ei saapunutkaan kotiimme, vaan koko komea kakku odotti ottajiaan jääkaapissa.

Eihän upeaa kakkua nyt syömättä sovi jättää ja niinpä minä ja mieheni ahkeroimme kakun kanssa useamman päivän. Voin sanoa, että jopa minä, suklaahirmu jouduin nostamaan kädet pystyyn ja toteamaan tappioni. Kaikkea ei vain pystynyt herkuttelemaan, vaikka kakku olikin älyttömän hyvää. Nähtävästi minullakin on sisäinen raja suklaan suhteen.




Mehevä ja herkullinen suklaakakku suklaakermatäytteellä:


suklaakakkupohja (2 x 20 cm: vuoka):


5 dl vehnäjauhoja
2.5 dl kaakaojauhoja (makeuttamattomia)
5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
1 tl vaniljaesanssia
1.2 dl rypsiöljyä
2.5 dl piimää
2 muna
2.5 dl kuumaa vettä

suklaakermatäyte:

200 g taloussuklaata
250 g tummaa, väkevää suklaata (70% kaakaota)
5.5 dl kermaa
75 g voita kuutioituna

suklaakuorrutus:

200 g tummaa suklaata
125 g voita
1 rkl vaaleaa siirappia
hyppysellinen suolaa


suklaakakkupohja:
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuiviin aineisiin piimä, öljy ja muna. Sekoita ja ala lisätä kuumaa vettä hiljalleen. Lisää lopuksi vaniljaesanssi. Kunnosta kaksi 20 cm:n irtopohjavuokaa ja jaa taikina niihin. Paista 175 asteisessa uunissa noin 40 min. tai kunnes kakut ovat kokeiltaessa kypsiä. Jäähdytä.

suklaakermatäyte:
Paloittele suklaat kulhoon. Kiehauta kerma ja kaada suklaiden päälle. Anna seistä minuutti. Sekoita tasaiseksi ja lisää voi. Sekoita niin kauan, että voi sulaa suklaan joukkoon. Vatkaa suklaakermaseosta sähkövatkaimella niin kauan, että seos jäähtyy ja paksuuntuu vaahdoksi. Tähän voi mennä useampi minuutti. Lopeta vatkaaminen kun seos on helposti levitettävää vaahtoa. Varo vatkaamasta yli.

suklaakuorrutus:
Mittaa ainekset kuumennuksen kestävään kulhoon. Laista kulho vesihauteeseen ja anna suklaan ja voin sulaa.

kakun kokoaminen:
Halkaise jäähtyneet kakkupohjat kahtia. Ota suklaakermaytteestä noin kolmannes erilleen. Käytä jäljelle jäänyt suklaakerma (2/3) kakun täyttämiseen. Levitä suklaakermaa ensimmäiselle pohjalle. Nosta toinen pohja päälle ja leivitä täytettä. Jatka samalla tavalla kunnes kaikki pohjat ovat kasattuna kakkuun.
Kuorruta lopulla (1/3) suklaakermalla kakun pinta mahdollisimman tasaisesti. Laita kakku kylmään vähintään tunniksi.
Nosta kylmettynyt kakku ritilän päälle. Laita leivinpaperi/alusta ritilän alle keräämään ylimääräinen suklaakuorrutus. Kaada kuuma suklaakuorrutus kylmän kakun päälle. Anna valua reunoille. Koristele esimerkiksi sokerimassaruusulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti