23.8.13

Tuplasuklaapikkuleivät!


Huomasin, että blogissani ei ole yhtäkään todella suklaista pikkuleipäohjetta. Sinänsä yllättävää tällaiselta suklaahirmulta. Asia täytyi korjata pikimmiten ja tässä yhtenä päivänä pyöräytin omaksi ja perheen iloksi pehmeitä ja täyteläisiä tuplasuklaapikkuleipiä. Aikaisemmista pikkuleipäresepteistäni (suklaahippupikkuleivät, inkivääri-mantelipikkuleivät, amerikkalaiset pikkuleivät) poiketen nämä herkut ovat kauttaaltaan pehmoisia, hieman brownie – leivosten tyyppisiä.

Taikinan valmistuttua siitä muotoillaan pellille aika lailla jo valmiiden pikkuleipien muotoisia ja kokoisia taikinakasoja. Itse tein vajaan sentin paksuisia lättyjä. Tämä taikina ei nimittäin juuri leviä uunissa paistumisen aikana.

Ohjeessa paistoaika on noin 10 min. Suosittelen paistamaan pikkuleipiä vähintään 10 minuuttia, mutta enintään 13 minuuttia. Tarkoitus on, että herkut jäävät hieman tahmaisiksi. Ne saattavat näyttää jopa raaoilta uunista ulos tullessaan. Mutta anna pikkuleipien jäähtyä rauhassa uunipellillä ja maista vasta sitten, mikäli mitenkään maltat.

Heipsulis
-Doro-

ps. Kokeilin ensimmäistä kertaa täyttää valokuvaani hieman tekstillä. Ideahan on suoraan varastettu ihanaakin ihanammalta ruotsalaiselta Linda Lomelinokselta Call me cupcake –blogin takaa. Mitäs pidätte tuotoksesta?



Tuplasuklaapikkuleivät (n.12kpl):

115g voita huoneenlämpöisenä
1.75 dl sokeria
0.25 tl suolaa
0.75 dl kaakaojauhetta (makeuttamaton)
1 muna
2.5 dl vehnäjauhoja
0.5 tl leivinjauhetta
1.5 dl suklaahippuja tai tummaa suklaata pieneksi paloiteltuna
1 dl pähkinöitä (esim. cashew)

Sekoita voi, sokeri, suola, kaakaojauhe ja muna tasaiseksi massaksi. Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita vain sen verran, että ainekset menevät sekaisin. Vältä vaivaamasta, jottei taikinaan muodostu sitkoa. Lisää suklaahiput ja pähkinät. Muotoile taikinasta pikkuleipiä (vajaa 1 cm paksuja) leivinpaperin päälle pellille. Paista 175 asteessa n. 10-13min. Pikkuleipien kuuluu jäädä sisältä hieman sitkeiksi, joten älä paista niitä liikaa. Anna jäähtyä pellillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti