12.11.14

Behind the scenes...(tiramisukuppikakut)


Tervehdys taas. Isänpäivän kuppikakut sain kuin sainkin blogiini ennen isänpäivää. Nyt jälleen vuorossa kuvien behind the scenes -osio.

Lauantai, jolloin kuppikakut kuvasin oli aika pilvinen päivä. Valoisa pilvinen sää on mielestäni paras kuvauksen kannalta. Tällöin valo ei ole liian kirkasta ja "kovaa", vaan pehmeämpää ja näin soveltuvampaa ruokakuvaukseen. Meidän uuden kodin keittiössä on se mahtava puoli, että ikkunoita on kahdella seinällä ja jopa pilvisellä säällä täällä on aika valoisaa. Päätin siis ottaa kuvat suoraan ikkunan edessä. Yleensä asetan leivonnaiset siten, että valo tulee sivusta. Tällä kertaa päätin kuitenkin ottaa kuvia, joissa valo tulee kuvan takaa. Tällöin kuvan fiiliksestä tulee ehkä hieman utuisempi.

Aluksi otin kuvia suoraan ikkunan edessä. Totesin kuitenkin aika pian, että valo oli pilvisestä säästä huolimatta liian voimakasta/kovaa ja näin ollen varjot korostuivat kuppikakuissani. Niinpä asetin suuren, pyöreän, valkoisen valoa heijastavan apuvälineeni ikkunan eteen. Näin valo pääsi läpi, mutta se oli huomattavasti aikaisempaa pehmeämpää.

Varjoja oli edelleen liikaa kuppikakkujeni edessä. Tarvitsin siis lisää valoa heijastavia pintoja kuppikakkujen vastakkaiselle puolelle (varjopuolelle). Kuvissa vasemmalla on Ikean laatikon lähes kiiltävä valkoinen kansi. Toisella puolella puolestaan pitelin valkoista suurta kirjekuorta. Näin varjot pienenivät huomattavasti.

Koska koivuinen työtaso keittiössäni ei ollut sitä mitä halusin kuvaani, repäisin palasen leivinpaperia kuppikakkujen alle. Leivinpaperi onkin oiva apu sekä stailauksessa että kuvauksessa.

Otin suurimman osan kuvista makrolinssillä. F-arvon eli kameran aukon säädin mahdollisimman suureksi (siis mahd. pieni f-arvo). Näin sain kuvaan haluamani epäselvän taustan. Mikäli et omista makrolinssiä ja haluat taustan epäselväksi, tulee sinun pelata etäisyyksillä. Eli taustakangas ym. tulee asettaa kuvattavaan kohteeseen suhteutettuna kauemmaksi kuin jos ottaisit kuvan makrolinssillä. Myös kuvattavien tuotteiden välillä pitää olla enemmän tilaa. Lisäksi kameran aukon pitää olla aika suuri eli f-arvon 4-5 -luokkaa. Ole tällöin kuitenkin tarkkana tarkennuksissa, jotta kuvistasi tulee mahdollisimman tarkkoja.

Eipä sitten tällä kertaa muuta. Toivottavasti näistä oli taas jollekin jotakin iloa.
-Doro-




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti