9.3.15

Päärynäinen mutakakku kahdella tapaa: Terveellisempi ja ei niin terveellinen versio!


Olen joskus aiemminkin kirjoittanut siitä, että ihan paras mutakakku löytyy minun mielestäni kaupan pakastealtaasta. Frödingenin kakun vertaista saa hakea. Frödingenin mutakakku on sarjassaan kaakaojauheella tehty kakku. Siinä ei ole lainkaan suklaata. Ruotsalainen kladdkaka on tämän kakun esikuva.

Blogistani löytyy mutakakkuohje, jossa tumma suklaa on pääosassa. Tässä ruotsalaisessa versiossa ei ole suklaata ja uskomatonta mutta totta, tällä reseptillä pääsee mielestäni lähimmäksi pakasteallaskakkua. Tällä kertaa lisäsin mudan joukkoon hieman päärynää, joka sopii kuin nenä päähän tähän kakkuun Päärynää voi halutessaan käyttää runsaamminkin.

Reseptissä on mahdollisuus poiketa myös hieman terveellisemmälle polulle. Mikäli korvaat sokerit kookossokerilla ja vehnäjauhot spelttijauhoilla, on herkkusi aavistuksen verran synnittömämpää. Mikäli oikein kovasta ahdistaa, vaihda vielä voi samaan määrään kookosöljyä.Tällöin sinun on kuitenkin oltava kookoksen ystätä, sillä öljyn maku tulee läpi valmiissa kakussa.

Hyvää alkavaa viikkoa!
-Doro-

ps. Minun täytyy taas yrittää ryhdistäytyä ja ottaa behind the scenes -kuvia. Ne ovat nyt täysin unohtuneet...





Päärynäinen mutakakku kahdella tapaa: Terveellisempi ja ei niin terveellinen versio (24 cm):


4 munaa
2.5 dl fariinisokeria + 1.5 dl hienoa sokeria / 4 dl kookossokeria
1 tl vaniljasokeria / 1 tl vaniljajauhetta
200g voita
ripaus suolaa
4 dl vehnäjauhoja / 4 dl hienoja spelttijauhoja
10 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta
1 iso päärynä

voita vuoan voiteluun
kaakaojauhetta vuoan jauhottamiseen

Sulata voi ja jätä jäähtymään. Vaahdota munat, sokerit ja vanilja vaahdoksi. Mikäli teet terveellisemmän version, ei vaahdosta tule yhtä kuohkea kuin tavallisella sokerilla tehtäessä. Sekoita kuivat aineet. Lisää jäähtynyttä, sulaa voita vuorotellen kuivien aineiden kanssa taikinaan. Lisää viimeiseksi kuivia aineita.

Kaada taikina leivinpaperilla pohjustettuun ja voilla ja kaakaojauhoilla kunnostettuun vuokaan. Leikkaa kuoritusta päärynästä ohuita haluamasi muotoisia paloja kakun pinnalle. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 15 min. Kakun tulee jäädä keskeltä hyllyväksi. Jäähdytä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti