19.9.15

American apple pie!


Meidän pihan omenat ovat kauttaaltaan pihlajamarjakoin syömiä. Omaa satoa ei siis pysty käyttämään. Syksyllä kuitenkin tulee vahva tarve tehdä omppupiirakkaa. Niinpä kävin torilta ostamassa kotimaisia omppuja ja sen seurauksena valmistui amerikkalainen omenapiirakka.

Resepti on suoraan Martha Stewartin kirjasta. Yleensä murotaikinaa tehdessäni en seuraa ohjeita orjallisesti ainesten kylmyyden ym. suhteen. Nyt kuitenkin päätin tehdä pilkun tarkasti ja orjallinen seuraaminen kannatti. Taikinasta tuli tosi rapea.

Omaan makuuni murotaikinan tulee olla aavistuksen makeaa. Marthan reseptissä taikinaan ei kuitenkaan sokeria laitettu ja valmiin tuotteen kohdalla kyllä kaipasin makeutta. Ensi kerralla meinaan lisätä muutaman ruokalusikallisen sokeria taikinaan.

Hyvää viikonloppua!
-Doro-




 Amerikkalainen omenapiirakka (24cm):

muropohja:

6 dl vehnäjauhoja + ylimääräistä jauhotukseen
(2-3 rkl sokeria)
230g kylmää voita pieninä kuutioina
1/2 - 3/4 dl jäävettä, tarvittaessa enemmän
1 keltuainen
1 rkl kuohukermaa / täysmaitoa

täyte

n. 1,2 kg omenoita (happamat toimivat)
2 rkl sitruunamehua
1 dl sokeria
1 tl kanelia
ripaus muskottipähkinää raastettuna
2 rkl voita nokareina
sokeria sirotteluun


pohja:
Mittaa jauhot ja sokeri monitoimikoneeseen ja pyöräytä leikkuriterällä sekaisin. Lisää voi ja pyöräytä seos murumaiseksi. Voit tehdä taikinan myös käsin.
Anna koneen käydä ja lisää syöttöputkilon kautta jäävettä hitaasti ohuena nauhana, kunnes taikina alkaa muotoutua, se ei saa olla vetinen tai tahmea. Käytä konetta korkeintaan 30 sekunnin ajan. Ota sormiin nokare taikinaa ja purista; jos se tuntuu murumaiselta, lisää hiukan vettä, ruokalusikallinen kerrallaan.
Jaa taikina kahteen osaan ja pyöritä osat palloiksi. Kääri kumpikin pallo tuorekelmuun ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi tai vaikka vuorokaudeksi.
Voitele lasinen piirakkavuoka. Jauhota leivinpaperiarkki kevyesti ja nosta toinen taikinapallo sille. Kauli taikina sen päällä noin 30 cm:n läpimittaiseksi pyöreäksi levyksi. Pyyhi suurimmat irtojauhot pois. Nosta taikina leivinpaperin avulla vuokaan. Taikina saa ulottua noin sentin verran vuoan reunojen yli, leikkaa ylimääräinen taikina pois. Nosta vuoka täytteen tekemisen ajaksi jääkaappiin.
Kaulitse toinen taikinapallo vastaavalla tavalla kuin ensimmäinen. Nosta taikinalevy jääkaappiin vuoan seuraksi.
 
täyte ja piirakan kokoaminen:
Pese ja poista siemenkodat omenista. Mikäli haluat voit myös kuoria omenat. Minä en jaksanut. Kuutio omenat noin puolen cm:n paloiksi ja laita isoon kulhoon. Lisää omenoiden seuraksi kulhoon sitruunamehu, sokeri, kaneli, muskottipähkinä ja jauhot. Sekoita tasaiseksi.

Kaada täyte piirakkavuoan päälle. Omenat saavat jäädä keskeltä keoksi. Lisää voikuutiot. Voitele taikinareunus keltuais-kermaseoksella. Nosta kaulittu taikina omenakeon päälle. Painele reunat tiiviisti yhteen. Leikkaa ylimääräinen taikina pois. Käännä reuna pohjalevyn ja piirakkavuoan reunojen väliin. Poimuta reuna halutessasi.

Voitele koko kansi keltuais-kermaseoksella ja ripottele pintaan runsaasti sokeria. Leikkaa kanteen kolme aukkoa, jotta höyry pääsee pois. Anna piirakan kohmettua pakastimessa tai jääkaapissa vielä puolituntia. Paista 200 asteessa uunin alatasolla alkuun 20 minuuttia. Laske lämpö 175 asteeseen ja paista vielä n. 45 min. kunnes pinta on kauniin ruskea ja nesteet kuplivat sakeana.
Anna jäähtyä ja tarjoa esim. vaniljajäätelön kanssa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti