28.11.15

Todellisuus blogin takana...

Pilalle menneet pursotukset.
...ei ole aina niin ruusuista kuin miltä se kuvissa näyttää. Jälleen minulle tapahtui se, mitä kaikkein vähiten toivoin, katastrofi leipomusten kanssa. Liivate leikkasi kiinni moussekakussa, kermapursotukset menivät pieleen, pikkuleivistä tuli totaalisen rumia ja täytekakkua tuli kostutettua liiaksi, niin että jääkaapin hyllykin oli lopulta märkänä.

Epäonnistuminen on hirveää ja vielä kamalamman siitä tekee se, että on bloggari. Pilalle mennyt herkku tarkoittaa samalla myös pilalle mennyttä postausta. Ainakin minulla aika on niin kortilla, ettei uuden tekeminen ole ainakaan saman päivänä aikana mahdollista. Sitä on huomannut, että kaikkensa sitä tekee pelastaakseen leipomukset. Aina ei kuitenkaa onnista ja silloin roskis on ainoa oikea paikka pilalle menneille tekeleille.

Huomenna sunnuntaina juhlimme poikani synttäreitä. Alussa kertomani epäonnistumiset olivat täyttä totta. Tällä kertaa minun ei tarvinnut heittää moussekakkua lukuunottamatta mitään roskiin, vaan sain kuin sainkin pelastettua herkut. Rumat kermapursotukset kaavin kakun pinnalta ja uudet pursotukset tein siten, että vanhat sotkut peittyivät. Pikkuleipien koristelussa osasin onneksi lopettaa kahden kohdalla. Loput pikkuleivät onnistuivat. Täytekakku on kostea, mutta onneksi äitini ja mieheni pitävät liian kosteista kakuista.

Tänään on kaikki valmista ja vain siksi, että huomenna täytyy kuvata. Onneksi vieraat saapuvat vasta kahden jälkeen. Ja onneksi vieraita tulee. Nimittäin herkkubloggarien suurin ongelma taitaa olla se, kuka kaikki herkut syö. Huomisen vatsat on valittu, mutta yleensä syöjistä on pulaa.

Edellisen ongelman olen ratkaissut tekemällä hyvin pieniä määriä leipomuksiani. Nämä pienet määrät menevät yleensä mieheni vatsaan. Itse jätän yleensä aina herkuttelun väliin. Joku voisi kysyä, että miksi. Voin sanoa, että on pakko vaikka mieli tekisi. Muuten täytyisi lähteä aika pian vaateostoksille. Maistan yleensä vain suullisen varmistuakseni koostumuksesta ja mausta. Onneksi poikani päiväkodissa ja omalla työpaikallani ollaan herkkujen perään. Suurimman ongelman kuitenkin aiheuttaa se, että en kehtaa viedä parhaimillaan kolme päivää jääkaapissa olleita leipomuksia enää kenenkään syötäväksi.

Hieman tässä nyt tuli avattua sitä, mitä blogiarki voi pahimmillaan olla. Edelliset olivat omia ahdistuksen hetkiäni ja onneksi huonoja hetkiä tulee harvoin. Olisipa kiva kuulla onko muillakin herkkubloggareilla samat ongelmat vai koetteko kenties jotkut muut asiat ongelmiksi. Kommentoikaa ihmeessä.

Hmmmm...viikonlopun jatkoja!
-Doro-

Rumaakin rumemmat pikkuleivät.

9 kommenttia:

  1. Tiedän mistä puhut ja olen ihan samaa mieltä!
    Koitan tehdä itsekin aina mahdollisimman pieniä annoksia, jotta syötävää ei jäisi oman vatsan harteille hirveästi. Minulla ei ole apujoukkoja kovin paljoa herkkuja syömässä ja työpaikallekaan ei oikein voi viedä, kun olen ammatiltani leipuri-kondiittori. :D Sieltä löytyy herkkuja jo valmiiksi liikaakin.
    Koitan itse tasapainotella kirjoittamalla väliin muutakin kuin reseptipostauksia. Sunkin blogissasi olen tykännyt kovasti myös kaikista behind the scenes-postauksista ja muista. :)

    Tuo tuotteiden epäonnistuminen on kyllä lannistavaa! On inhottavaa jos menee raaka-aineita hukkaan ja harmittaa myös se, että hommat pitää sitten tehdä uudestaan joku toinen päivä. Mulle niitä tulee lähinnä silloin, kun koitan hienosäätää jotain tuotteen ominaisuutta tai sitten tehdä vaikka erityisruokavalioleivonnaisia. Olen itse painiskellyt viimeksi sokerittomien marenkien kanssa ja se turhauttaa, kun ei vaan meinaa pelittää.
    Mulla painaa kaiken päälle vielä ammatti niskassa. Eihän ammattileipurit mokaile! :D Toki sellaisia kokemattomuudesta johtuvia virheitä ei enää juurikaan tule tehtyä. Mokat liittyy eniten siihen, ettei resepti toimi ihan niin kuin piti tai että jää dataamaan koneelle, kun viimeinen piparipelti paistuu uunissa köh.. kypsäksi. :)

    Mutta hyviä pointteja. On hyvä välillä vähän availla kulisseja ja kertoa, ettei hommat ole aina ihan niin hehkeästi kuin mitä siloitellut ruokakuvat antavat ymmärtää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jäi synttärijuhlista läjä herkkuja. Vien ne työpaikalle ja päiväkotiin. Onneksi on porukkaa, jolle viedä. Sulla on kyllä harmillinen tilanne, kun töihin ei voi viedä. Ammatin haittapuoli;)

      Varmaankin painimme ihan eri sarjassa tuon mokailun suhteen. Välillä tuntuu, että mokailen ihan tyhmissä jutuissa. Sellaisissa, joiden tulisi olla päivän selviä. Kun kiirellä tekee mokatkin ovat turhia ja ennenkaikkea turhauttavia.

      Kiitos vastauksestasi. Oli kivaa ja huojentavaa lukea, että ammattilaisetkin painivat samojen ongelmien kanssa;)

      Poista
  2. Voi Doro, tuttua, niin tuttua :D Pieleen menee täälläkin välillä ja kunnolla. Onneksi olen pikkuhiljaa oppinut nauramaan vastoinkäymisille, mutta kyllähän se tosiaan harmittaa kun kalliit raaka-aineet ja suunniteltu postaus menee pipariksi... Ja ei nuo keksit minusta niin rumia ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveää sanoa, mutta ihanaa kun muutkin mokaa ja kunnolla;)

      Poista
  3. Minäkin teen yleensä pienet määrät leivonnaisia. 18 cm ja 20 cm kakkuvuoka on paljon kovemmassa käytössä kuin 24 cm vuoka (sitä suurempi ei uunin mahtuisikaan) Ja pakastin on myös hyvä apuväline leivonnaisten säilyttämiseen. Sieltä on kiva ottaa aina pala tai kaksi kakkua ja jos tulee yllärivieraita, niin on aina jotakin, mitä tarjota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakastin on kyllä leipurin pelastus. Mulla vaan tuppaa käymään niin, että sulatusoperaation yhteydessä sieltä löytyy aina aika epämääräisiä nyssäköitä, joissa jos jonkinmoista leipomusta.

      Poista
  4. Mullakin on alkanut tulemaan sellaisia ihan tyhmiä mokia jotka johtuu ihan vaan kiireestä ja keskittymisen horjumisesta pienten lasten kanssa. Ja nykyään tulee tehtyä montaa asiaa yhtä aikaa niin sekin vaikuttaa, kun ei vaan kerkeä vahtimaan kunnolla jokaista pellillistä tms. Meillä ainakin tuo 1½-vuotias aiheuttaa kaikenlaista kiirettä äidille. Nytkin viikonloppuna tein pullaa ja ruokaa yhtäaikaa ja minun kohta 4v tytär leipoi nätisti pullaa pöydällä. Miehen piti vahtia 1½-vuotiasta joka kiipesi kokoajan keittiön pöydälle sotkemaan toisen leipomista. Ja muutenkin onnistui keksimään kaikki pahuudet juuri sillä hetkellä. Mieskään ei mukamas pysynyt pienen perässä... Tälläiset tilanteet on mulla pahimpia, silloin sattuu ja tapahtuu! ;D Kohta silti tämäkin helpottaa, kun pienemmälle tulee ikää, sitten voidaan leipoa kaikki yhdessä ja toivottavasti rauhassa ilman (suurempia) sotkuja :) Tästä sun jutusta innostuneena laitoin omaankin blogiin viikonlopun äksönit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja pitihän mun kirjottaa siitä, että mulla on onni, kun mulla on iso perhe ja suku. Saan leipoa kyllä vaikka kuinka paljon! Mulla on 3 siskoa ja yksi veli ja heillä on lapsia yhteensä 6. Vanhemmilleni saan leipoa niin paljon kuin jaksan ja kaikkien sisarusten lapsien juhliinkin teen aina jotain. Siihen sitten omat lapset ja mies vielä. Miehenkin vanhemmille leivon joskus jos on isompia juhlia ollut. Että ihan kieltäytymäänkin joskus joutuu, kun on niin paljon kysyntää leipomuksille ;D Niin ja omista juhlista aina joku lähtee jonkun purkin kanssa! Aina laitan herkkuja mukaan jos tuntuu, että paljon jää. Ainakin isälle laitan jos en kellekään muulle :D

      Poista
    2. Toi ois kyllä oivallista, että leipois muiden juhliin. Mä olen harrastanut sisarusten lapsien kutsuille leipomista, mutta nykyään tuntuu, että viikonloppuisin ei enää ole aikaa. Ja jos aikaa on, menee se kyllä muuhun ku leipomiseen.

      Mulla on myös toinen pahe. Mä olen aivan överikriittiinen itselleni. Jos leipomus ei justiinsa natsaa ulkoasun suhteen, en kehtaa sitä vieraille viedä. Stressiä siis pukkaa. Ei meikästä kyllä ammattileipuriksi ois ikänä:)

      Poista