13.12.15

HUH, mikä viikonloppu...


 ...Toisaalta aivan huippu viikonloppu! Minulla alkaa marraskuun alusta ns. high season juhlien merkeissä. Tämä viikonloppu päätti sesongin ja yhteensä tuli juhlittua synttäreitä ja muita seitsemän kertaa. Noh, yksi kerta oli isänpäivähulabaloota, mutta kuitenkin. Ihania kummityttöjä sietää juhlia, joten missään nimessä ikävää tämä juhlinta ei ole. Kerrankin himoleipuri pääsee toisten herkkupöytiin maistelemaan ja ihastelemaan.

Tänään juhlimme veljeni poikaa ja upeat olivat herkut. Hauskaa, että herkkupöytiin päätyy bloggareiden ohjeilla väkerrettyjä tuotoksia. Selvästi blogeissa esitellyt reseptit kasvattavat suosiotaan koko ajan enemmän verrattuna esim. perinteisiin reseptikirjoihin. Täytyy kyllä itsekin myöntää, että harvoin kirjaa selaan etsiessäni inspistä uusiin leivonnaisiin. Sen sijaan selaan blogeja todella ahkerasti.

Vanhin kummityttöni Iippu (10v.) vastasi osasta tämän päiväisiä leipomuksia. Ihanaa, että hän on innostunut leipomaan. Kenties saan hänet joskus blogiinikin taitojaan esittelemään. Ainakin ensi viikonlopun piparkakkutalkoissa hän saa pistää parastaan ja auttaa minua pienempien kummityttöjen kanssa. Hassua, minulla on vain kummityttöjä:)

Eilen olimme puolestaan kaverini lasten, joista toinen on kummityttöni, synttäreillä. Pöytää komisti minun reseptillä tehty kakku. Ulkonäkönsä puolesta kakkua ei olisi kuitenkaa voinut uskoa minun tekemäksi. Sen verran upeasta ritari- ja lohikäärmeluomuksesta oli kyse. Koristelusta vastasi perheen iskä.

Tässäpä vielä kuvia tämän viikonlopun herkuista.
 Hyvää sunnuntain jatkoa!
-Doro-




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti