4.5.16

Helppo ja herkullinen aprikoosi-timjamitorttu!


Mitkä ilmat ovatkaan hellineet meitä Vapusta lähtien. Ihan järisyttävän ihanaa on ollut nauttia ulkoilusta. Tämä torttukin sopii tämän hetkiseen säätilaan aurinkoisuutensa ansiosta. Timjami, aprikoosi ja mantelimassa sopivat ihanasti toisiinsa. Pieni loraus Cointreauta kruunaa tämän helpon tortun.

Sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Tämä torttu voisi olla kahvipöytään juurikin sopiva ja samalla tavallisesta poikkeava herkku.

Minä suhahdan tänään vielä Tukholmaan nuuskimaan paikallisia herkkuja. Reissustani johtuen kuulette minusta seuraavan kerran vasta ensi viikolla.

Nyt jo toivottelen äideille mitä parhainta sunnuntaita.
-Doro-


Aprikoosi-timjamitorttu (20cm):

pohja:

300g valmista lehtitaikinalevyä
kananmuna voiteluun

täyte:

75g mantelimassaa
2 rkl kuohukermaa
1 rkl Cointreau-likööriä
1 rkl tuoretta timjamia silputtuna
1 tlk säilöttyjä aprikooseja (tölkistä jää muutamia puolikkaita käyttämättä)

kiille ja koristelu:

0,5 dl vettä
½ tl vaniljajauhetta
¼ dl hyytelösokeria
tomusokeria koristeeksi


pohja:
Ota lehtitaikina sulamaan noin tunti ennen leipomista. Kauli taikina jauhotetulla työpöydällä noin puolet ohuemmaksi. Leikkaa taikinasta 20cm:n lautasta apuna käyttäen ympyrä. Nosta ympyrä uunipellille leivinpaperin päälle. Leikkaa lopusta taikinasta mahdollisimman pitkiä suikaleita siten, että yhteispituudeltaan ne riittävät ympyrän reunan ympäri. Suikaleiden tulee olla leveydeltään noin 2 cm. Yhdistä suikaleet pitkäksi pötköksi ja nipistele saumakohdat huolellisesti yhteen.

Riko muna ja sekoita sen rakenne rikki esim. haarukalla. Voitele taikinaympyrä. Aseta taikinanauha ympyrän reunoille ja voitele myös reuna. Pistele haarukalla reikiä taikinaympyrän pohjalle. Paista pohjaa 225 asteessa uunin keskitasolla n 15 min. Ota pohja uunista ja pistele pohjaa vielä uudemman kerran haarukalla.

täyte:
Sekoita mantelimassa, kerma, likööri ja timjami kulhossa tasaiseksi massaksi. Lusikoi massa pohjan päälle. Aseta aprikoosinpuolikkaat täytteen päälle ja nosta torttu vielä uuniin noin 10 minuutiksi tai kunnes taikina on kauniin kullanruskea. Anna tortun jäähtyä.

kiille ja koristelu:
Kiehauta vesi ja vaniljajauhe kattilassa. Lisää hyytelösokeri ja anna kiehahtaa. Sivele tortun pinta kiilteellä muutamaan otteeseen tai maun mukaan.

Koristele torttu siivilöimällä tomusokeria sen reunoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti