19.1.15

Vaahterasiirappi-pekanpähkinä -kuppikakut!


Vaahterasiirappi on pitkään ollut yksi ehdottomista suosikeistani. Yleensä olen pistellyt sitä poskeen turkkilaisen jogurtin kanssa. Tällä kertaa päätin kokeilla herkkuani leivonnassa. Ja voi vitsit, että näistä tuli hyviä. Ihan mielettömän meheviä ja täyteläisiä. Ehdottomasti kokeilemisen arvoisia.

Pekaanipähkinät kruunavat kuppikakut. Ne rouskuvat ja antavat mukavaa suutuntumaa. Kuorrutuksen mascarponekerma on ylellinen ja täyteläinen kaveri vahvalle kakulle. Testatkaa ja ihastukaa.

Seuraavassa postauksessa kurkistetaan taas kameran taakse. Kerron hieman mustan taustan käytöstä kuvauksessa...

-Doro-





Vaahterasiirappi-pekanpähkinä –kuppikakut (n. 15 kpl):

6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1tl soodaa
¾ tl inkivääriä
55g voita
1.2 dl fariinisokeria
2 munaa
3 dl vaahterasiirappia
2 tl vanilja-aromia
1 dl piimää
1.2 dl pekaanipähkinöitä

mascarpone-kermakuorrutus:

2.4 dl kuohukermaa
n.1 dl tai maun mukaan tomuskeria
2.4 dl mascarponejuustoa

lisäksi:
vaahterasiirappia kuppikakkujen koristeluun ja kostuttamiseen
n. 15 kokonaista pekaanipähkinää koristeluun


kuppikakut:
Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat, siirappi ja vanilja samalla vatkaten. Lisää kuivia aineita vuorotellen piimän kanssa taikinan joukkoon. Lisää lopuksi karkeaksi rouhitut pähkinät. Sekoita tasaiseksi. Lusikoi taikinaa paperisiin Amerikan-muffinivuokiin (2/3), jotka olet asettanut kuppikakkupellille. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 20 min. tai kunnes kakut ovat tikulla kokeiltaessa kypsiä. Anna jäähtyä.
Paina jäähtyneiden kuppikakkujen pintaa siten, että syntyy pieni kolo. Lorauta koloon noin 1 tl vaahterasiirappia.

mascarpone-kermakuorrutus:
Laita metallinen kulho pakastimeen 10 minuutiksi. Ota kulho pakastimesta ja kaada siihen kerma ja tomusokeri. Vaahdota kerma vaahdoksi. Lisää notkistettu mascarponejuusto.
Lämmitä jäätelökauhaa/lusikkaa lämpimässä vedessä. Kuivaa kauha/lusikka ja ota sillä kuorrutusta ja nosta kuorrutuspallo kakkujen päälle. Käytä jäätelökauha/lusikka kuumassa vedessä jokaisen lisäyksen välissä. Koristele kuppikakut lopuksi vaahterasiirapilla ja pekaanipähkinöillä.

5 kommenttia:

  1. Nam, näyttävät ihanilta! Menee ehdottomasti testilistalle, vaikkakaan kokemusta vaahterasiirapista ei ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kannattaa tosiaan kokeilla.nams.

      Poista
    2. No niin, testattu on ja hyviähän nämä olivat. Pekaanipähkinät toivat mukavasti purtavaa :) Näitä löytyy pian minunkin blogistani, viitattuna lähteeseen tietysti :) Linkitin muuten sinut blogiini, toivottavasti on ok.

      Poista
    3. tottakai on ok! Hyvä,että onnistuivat ja maistuivat. Tulen vastavierailulle blogiisi kurkkaamaan tekeleitäsi:)

      Poista
  2. Jee en malta odottaa seuraavaa postausta ja mustan taustan vinkkejä :) Ihania nämä kuppikakut. Rakastan vaahterasiirappia! Meillä sitä kuluu paljon, mutta useimmiten lettujen tai pannukakkujen päällä.

    VastaaPoista