23.7.16

Herkulliset hedelmävartaat!


Meidän perheen kesän kestojälkkärinä ovat olleet hedelmävartaat. Vartaat ovat äärettömän helppoja tehdä ja nopeita grillata. Pienen ekstralisän vartaisiin saa valelemalla ne vaahterasiirapilla. Pieni ripaus suolaa kruunaa herkut.

Kuviin päätyivät mansikka-ananasvartaat. Kesän mittaan vartaisiimme ovat mansikoiden lisäksi päätyneet nektariinit, persikat ja kirsikat.Olemme grillailleet myös ihan vesimeloneja sellaisenaan paloina.

Pieni suolaripaus grillauksen lopuksi saattaa kuulostaa oudolta. Kannattaa kuitenkin testata. Suola sopii nimittäin oivallisesti makeiden hedelmien kaveriksi. Mutta muista, että suolaa ei sovi ripsautella liikaa, vain pieni hyppysellinen.

Helle olet odotettu ja tervetullut. Jään odottelemaan sinua.

-Doro-




Hedelmävartaat:


esim. ananasta ja mansikoita
vaahterasiirappia vartaiden valeluun
ripaus suolaa

puisia grillitikkuja


Laita puiset grillitikut reiluksi puoleksi tunniksi likoamaan veteen. Viipaloi ja käsittele hedelmät. Sujauta hedelmät grillitikkuun ja valele ne kevyesti vaahterasiirapilla.

Grillaa vartaita hiilloksessa sen aikaa, että hedelmät saavat pintaansa hieman väriä. Voit grillauksen aikana valella vielä kertaalleen vartaat vaahterasiirapilla. Nosta vartaat grillistä ja ripsauta suolaa himpun verran hedelmille. Nauti sellaisenaan tai vaikka jäätelön kera.


1 kommentti:

  1. Eipä ole tullut tehtyä, pitää kokeilla.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista