26.7.16

Punaherukkainen Brita-kakku!


Brita-kakku on kesäkakku. Teen sitä ainoastaan kesäisin ja aina mansikkaisena. Ystäväni kertoi, että hänen äitinsä tekee Britan aina punaherukoista. Loistava idea, jota täytyi ehdottomasti kokeilla.

Vaikka mansikka-Brita on herkkua, minusta tuli kyllä punaherukan kannattaja kertaheitolla. Punaherukan happamuus toimii loistavasti makean marengin kanssa. Hassua, etten ollut ikinä itse tullut ajatelleeksi korvata mansikkaa herukoilla. Joskus todelliset klassikot kun vain ovat niin vahvasti tietyssä moodissa omassa mielessä. Ehkäpä testaan tänä kesänä Brita-kakkua vielä mustaherukoista, jotka ovat omia suosikkejani.

Brita-kakku ei ole mielestäni mikään kakkujen kaunotar. Oma Britani oli aika räjähdys kermatäytteiden jälkeen. Päätin hieman siistiä kakkua levittämällä kermavaahtoa myös kakun reunoille. Vino ja rustiikkinen kakusta silti tuli. Ehkäpä juuri tämä kakku voi olla sopivasti vinksallaan.

Katsotaan, mitä seuraavaksi leivon. Mitään uunileivonnaista ei näillä helteillä voi tehdä. Muuten kotona on jatkuva sauna:)

Ihanaa ja lämmintä viikkoa!
-Doro-




Punaherukkainen Britakakku (20cm):

pohja:

125g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista
1 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

pohjan marenki:

3 valkuaista
1,8 dl sokeria

täyte, kuorrutus ja koristelu:

4 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
½ tl vaniljajauhetta
n. 2 ½ dl punaherukoita
muita marjoja koristeluun


pohja ja pohjan marenki:
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset joukkoon voimakkaasti vatkaten. Sekoita joukkoon kuivat aineet seoksena vuorotellen maidon kanssa.
Levitä kakkutaikina tasaisesti kahteen kunnostettuun (leivinpaperi pohjalla + voitelu ja jauhotus) 20 cm:n irtopohjavuokaan. Esipaista pohjia 200 asteessa 10 minuuttia tai kunnes pinnat ovat kauniin ruskeita.
Vaahdota valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeria pienissä erissä. Vatkaa kunnes valkuaisvaahto pysyy kulhossa, vaikka kulho käännetään ylösalaisin. Levitä marenki lusikalla esipaistettujen pohjien päälle. Jatka pohjien paistamista vielä noin 15 minuuttia tai kunnes marenki on kauniin ruskeaa. Anna pohjien jäähtyä vuoissaan noin 10 minuuttia. Poista vuoat ja jätä pohjat jäähtymään ritilän päälle.

täyte ja koristelu:
Vaahdota kerma, sokeri ja vanilja. Lusikoi kermasta noin kolmannes toisen pohjan päälle. Ripottele pinnalle punaherukoita. Nosta toinen pohja varovasti päälle. Kuorruta kakku kermalla ja koristele se tuoreilla herukoilla ja valitsemillasi muilla marjoilla.

4 kommenttia:

  1. Brita on kesällä parasta! Vadelma- brita on myös ihanaa, ja oon siihen suklaisen pohjan tehnyt. Pitääkin punaherukoilla kokeilla, kirpeä ja makea :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti sun kanssa samaa mieltä. Brita on parasta. Suklainen pohja kuulostaa kokeilemisen arvoiselta. Täytyypä testata.

      Poista
  2. Kiitos kaikista ohjeista ja neuvoista.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  3. Tein just vadelmabritaa :D kiva idea tehdä tämä pyöreän kakun muotoon :)

    VastaaPoista