11.12.14

Suolapähkinä-nougat -pikkuleivät!



Töissä alkaa kiire painamaan päälle juuri ennen joululomaa. Lisäksi joulupukin hommat ja muut valmistelut ovat vieneet ajan leipomispuuhilta. Varsinkin nyt kun asutamme uutta kotia, on sitä myös ihana valmistaa jouluun.

Aikaisemmista postauksistani on käynyt ilmi, että rakastan suolaisen ja makean syntistä liittoa. Jälleen nämä kumpikin perusmakua näyttelevät pääosaa näissä herkullisissa pikkuleivissä. Suolasta edustaa ah, niin epäterveelliset suolapähkinät. Makean osansa antaa pikkuleivät itsessään, mutta myös Maraboun tosimakea nougat.

Niin hyvää, että on pakko ottaa lisää.

-Doro-


 Suolapähkinä-nougat -pikkuleivät (n.25 kpl)

110 g pehmeää voita
1.25 dl sokeria
1.25 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
0.5 tl leivinjauhetta
0.5 tl ruokasoodaa
2 dl kaurahiutaleita
1dl suolapähkinöitä
4 kpl Maraboun nougat-patukoita

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet. Lisää ne taikinaan vähitellen. Vältä liikaa vaivaamista, jottei taikinaan muodostu sitkoa. Lisää lopuksi suolapähkinät ja pieneksi pilkotut nougat. Pyörittele taikinasta palleroita ja laita pellille leivinpaperin päälle. Jätä riittävästi tilaa palleroiden väliin. Paista 180 asteessa uunin keskitasolla noin 10 min. tai kunnes pikkuleivät ovat saaneet hieman väriä. Varo paistamasta liikaa. Tällöin pikkuleivistä tulee kauttaaltaan kuivia. Onnistunein paistotulos on, kun pikkuleivät ovat päältä rapeita ja sisältä pehmeitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti