29.3.16

Pääsiäisen jälkeen herkutellaan raakamustikkaleivoksilla!


Nyt on meikän loma vietetty Lapin maisemissa. Voi vitsit, että  nautin hiihtelystä. Tulipahan reissussa syötyä myös luvattoman paljon suklaata. Nyt on arki palannut ja se on hyvä aloittaa terveellisesti raakamustikkaleivoksilla.

Olen useamman kerran maistellut erilaisia raakakakkuja, mutta hirveästi en ole innostunut. Rakenne on ollut makuuni liian kiinteä ja tuhti. Nämä raakamustikkakakkuset sen sijaan eivät ole liian kiinteitä taikka tuhteja. Yhden leivoksen pystyin syömään helposti. Ehdottomasti kokeilemisen arvoisia!

 Kevät on täällä. Ihanaa!
-Doro-



Raakamustikkaleivokset (n. 10 kpl)

pohja:

11 taatelia
40 kuorellista mantelia
1 dl cashewpähkinöitä

mustikkatäyte:

5 dl cashewpähkinöitä (Liota 1 tunti)
1 dl tuorepuristettua sitruunamehua
½ - ¾dl hunajaa (myös Agavesiirappi käy)
6 rkl kookoskermaa
1,7 dl sulatettua kookosöljyä
170g mustikoita

koristeeksi kookoskermaa:

n. 2 dl kookoskermaa jääkaappikylmänä
1,5 tl hunajaa tai maun mukaan


pohja:
Blendaa kaikki pohjan ainekset tasaiseksi massaksi. Itse tykkään, että pohjaan jää hieman sattumia. Painele massa silikonisiin vuokiin tiiviisti pohjalle. Laita jääkaappiin. Mikäli et omista silikonisia vuokia, voit käyttää mitä tahansa muottia, kunhan vuoraat sen kauttaaltaan tuorekelmulla.

mustikkatäyte:
Mittaa tehosekoittimeen liotetut cashewpähkinät, sitruunamehu, hunaja ja kookoskerma. Blendaa seos tasaiseksi silkkiseksi massaksi. Sulata kookosöljy ja lisää myös se seokseen. Blendaa hetki. Mittaa lopuksi mustikat joukkoon ja blendaa vielä kerran tasaiseksi massaksi.

Ota silikonivuoat jääkaapista ja lusikoi jokaisen pohjan päälle täytettä aivan vuoan reunaan asti. Tasoita pinta palettiveitsellä. Nosta vuoat takaisin jääkaappiin tekeytymään ja tiivistymään noin viideksi tunniksi.

Ennen kuin yrität poistaa leivoksia vuoistaan, laita leivokset pakkaseen reiluksi tunniksi. Kohmeiset leivokset on helpompi irrottaa siististi. Anna leivosten sulaa huoneenlämmössä reilu puoli tuntia.

kookoskerma ja koristelu:
Mittaa jääkaappikylmä kookoskerma ja hunaja kulhoon. Vaahdota seosta sähkövatkaimella, kunnes se on kuohkeaa ja pursotettavaa. Pursota pienet ruusukkeet leivosten päälle ja viimeistele sitruunan kuoriraasteella ja sitruunaviipaleilla.

19.3.16

Pääsiäisen suklaayllätysmunat!


Nämä söpöt tuorejuustokermalla ja appelsiinihillolla täytetyt suklaamunat ovat pääsiäisen hauskin jälkkäri. Jo viime vuonna ihailin näitä pinterestissä ja nyt päätin tarttua härkää sarvista ja toteuttaa oman versioni.

Mikäli et tykkää tuorejuuston happamuudesta, voit vallan hyvin vaihtaa sen vaikka mascarponejuustoon. Myös hillon voi vaihtaa tai jos oikein laiskottaa, passionhedelmäliha sellaisenaan voisi toimia "keltuaisen" asemassa.

Mikäs tässä blogatessa, kun samalla voi ihailla kaunispään upeita maisemia = LOMALLA!

-DORO-




Pääsiäisen suklaayllätysmunat (8 kpl):

8 suklaamunaa

”valkuainen”: tuorejuustokerma

160g Philadelphia tuorejuustoa
0,8 dl tomusokeria
3 tl sitruunamehua
1 tl vaniljajauhetta
1,2 dl kuohukermaa

”keltuainen”: appelsiinihillo (1 prk)

1 appelsiini
½ dl vettä
1 rkl sitruunamehua
1 dl hillosokeria


”valkuainen”:
Mittaa ainekset kermaa lukuun ottamatta kulhoon ja vatkaa kuohkeaksi. Vatkaa toisessa kulhossa kerma ja lisää kermavaahto tuorejuustovaahdon joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Nosta jääkaappiin odottamaan käyttöä.

”keltuainen”:
Pese appelsiini ja raasta siitä kuori. Kuori appelsiini ja pilko se palasiksi. Laita kuoriraaste, appelsiinipalat, vesi ja sitruunamehu kattilaan ja anna kiehua n. 5 min. Soseuta seos sauvasekoittimella ja nosta takaisin liedelle. Lisää hillosokeri ja keitä vielä n. 10 min.

Ota hillosta noin 1 dl erilleen ja jätä jäähtymään. Kaada loput kuumasta hillosta puhtaaseen lasipurkkiin ja sulje purkki kannella. Hillon voit käyttää myöhemmin muuhun leivontaan tai sellaisenaan puuron päällä.

munien kokoaminen:
Poista suklaayllätysmunista kuoret. Koverra veitsellä varoen munien hattu irti. Poista yllätykset. Nosta munat esim. munakuppeihin.
Lusikoi ”valkuaistäyte” pursotinpussiin ja pursota suklaamunien sisään. Lusikoi pienellä lusikalla ”valkuaismousseen” syvä reikä ja täytä se jäähtyneellä appelsiinihillolla eli ”keltuaisella. Nosta munat jääkaappiin tekeytymään.

Nam!

17.3.16

Kultaiset ja niin maistuvat vaniljakuppikakut!


Viime sunnuntaina näpräilin ihania kultaisia sokerimassakoristeita. Postaus löytyy täältä. Tänään niille tuli käyttöä näiden mehevien ja todella herkullisten kuppikakkujen koristeina.

Pelkästään kultainen sokerimassakoriste ei minulle riittänyt, vaan halusin tyrkätä kultaa vielä kultasokerin muodossa kuorrutuksen päälle. Lisäksi testasin kultaisen elintarvikesprayn käyttäytymistä voikreemissä. Hyvinhän se toimi.

Nämä kaikki kultaiset ihanuudet (kultasokeri, kultaspray, sokerimassamuotti ja sokerimassa) ovat saatavilla unelmakakkujen verkkokaupasta.

Minä tässä jo odottelen lomaa. Ensi viikko menee Lapissa hiihdellessä.

-Doro-
*Postaus on tehty yhteistyössä unelmakakut.fi:n kanssa



Vaniljakuppikakut (n. 20 pientä):

kakut:

1,5 dl sokeria
1 vaniljatanko
2,3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
40g voita huoneenlämpöisenä
2 munaa
50g smetanaa
40ml rypsiöljyä
½ tl vaniljajauhetta
1 dl kermaa

vanilja-voikreemikuorrutus:

2 dl tomusokeria
250g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
1,5 tl vaniljajauhetta
n. 2rkl kermaa

koristelu: esim. kultasokeria ja kultasprayllä värjättyjä sokerimassakoristeita

kakut:
Mittaa sokeri kulhoon ja raavi joukkoon vaniljatangon sisukset. Nypi vaniljan siemenet sokerin joukkoon siten, ettei joukkoon jää klimppejä.

Mittaa sokerin joukkoon jauhot, leivinjauhe ja sooda. Sekoita tasaiseksi. Lisää huoneenlämpöinen voi ja sekoita seosta esim. monitoimikoneessa niin, että siitä tulee murumaista. Voita on vähän, joten se lähes häviää kuivien aineiden joukkoon.

Sekoita toisessa kulhossa smetana, öljy, munat ja vaniljajauhe. Lisää seos kuivien aineiden joukkoon ja vatkaa tasaiseksi. Lisää lopuksi kerma ja vatkaa vielä sen verran, että taikinasta tulee tasaista. Vältä liiallista vatkaamista, jottei taikinaan muodostu sitkoa.

Lusikoi taikina paperisiin kuppikakkuvuokiin (2/3 taikinaa), jotka olet asetellut muffinipellille. Paista kakkuja 175 asteessa noin 14 minuuttia tai kunnes tikulla kokeiltaessa tikkuun ei jää enää taikinaa. Älä ylipaista.

Poista kakut muffinipelliltä välittömästi paiston jälkeen ja jätä jäähtymään. Näin kuuma pelti ei jatka kakkujen paistoa.

vanilja-voikreemikuorrutus:
Vaahdota kuorrutuksen huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaniljajauhe ja ruokalusikallinen kerrallaan kermaa niin, että saat haluamasi paksuisen kuorrutteen.

Pursota kuppikakuille haluamasi pursotus ja koristele esim. kultasokerilla ja kultaisilla sokerimassakoristeilla.

13.3.16

KULTAA, KULTAA, KULTAA!



Unelmakakut lähetti minulle postin matkassa muun muassa kaikkea kultaista. Tänään pääsin testailemaan sokerimassojen, marsipaanien ja suklaiden koristeluun tarkoitettua kultaista elintarvikespraytä. Ja voi vindet, että oli helppoa sprayata sokerimassakoristeet astetta uudemmalle levelille. Lopputulos on todella tyylikäs ja täynnä glamouria.

Upeat sokerimassakoristeet syntyivät niin ikään käden käänteessä unelmakakkujen lähettämän silikonisen muotin avulla. Ehkäpä homma ei voi enää helpommaksi mennä.

Seuraavassa postauksessa näet, mihin käytän nämä koristeet.

Heipsan!
-Doro-
* Postaus on tehty yhteistyössä Unelmakakut.fi:n kanssa



9.3.16

Suklaamousse vain kolmesta aineksesta!


Mites teillä muilla herkkujen tekijöillä sujuu itsekurin kanssa? Itsekuri on aika haastava homma tämän harrastuksen kanssa. Leipomuksia tulee tehdyksi reilusti liikaa. Ainakin minä olen tehnyt arkisäännön. Se tarkoittaa sitä, etten herkuttele sokeriherkuilla lainkaan arkena.Viikonloppuna sitten saa maistaa palan jos toisenkin esimerkiksi kakkua.

Toisinaan kuitenkin herkkuhimo iskee kesken viikon ja silloin on keksittävä jotakin terveellistä herkuteltavaa. Tämän taateleista, kookosmaidosta ja kaakaojauheesta tehdyn moussen ohjeen nappasin jostakin anoppini minulle kiikuttamasta naistenlehdestä (olisikohan ollut Kodin kuvalehti?). Tänään oli aika testata resepti ja voihan vindet, miten kolmesta terveellisestä ainesosasta voikaan saada aikaan älyttömän hyvän moussen. Ja tämä meni kuin kuumille kiville myös perheemme pikkumiehelle.

Taidanpa hakea vielä lusikallisen tätä hyvän omantunnon moussea.

Terveellistä viikon jatkoa!
-Doro-


Kolmen aineksen terveellinen suklaamousse (6 pientä annosta):

200g taateleita
1 tlk kookosmaitoa (käytä vain valkoinen kookoskerma)
0,5-0,75 dl raakakaakaojauhetta (tavallinenkin käy)
halutessasi 0,5 tl kanelia

Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauta massa tasaiseksi mousseksi. >Säilytä mousse jääkaapissa, mutta nosta se ennen tarjoamista huoneenlämpöön, jotta massa pehmenee ja maut pyöristyvät.

5.3.16

Iskälle synttäriksi vadelma-maitosuklaamoussekakku!


Iskäni täytti vuosia ja tokihan hänelle kakku piti tehdä. Varsinaisesti en kehittänyt mitään uutta ja upeaa reseptiä, vaan käytin vanhaa, hyväksi toteamaani reseptiä muutamaa raaka-ainetta vaihtaen.

Blogini yksi suosituimmista resepteistä on ihana mustaherukka-suklaamoussekakku. Tämän kakun tein täysin samalla reseptillä vaihtamalla  tumman suklaan maitosuklaaseen ja mustaherukat vadelmiin. Lisäksi käpelöin myös sokerien määriä ja lisäsinpä vielä vadelmamousseen tuorejuustoa täyteläisyyttä antamaan.

Koristelun hoidin tällä kertaa täysin valmiilla tuotteilla. Ostin macaroneista lähtien kaiken kaupasta. Joskus on ajanpuutteen vuoksi pakko hieman oikoa. Mielestäni kakuksta tuli todella kaunis ja tyylikäs. Mitäs mieltä olette?

Synttärisankari kehui kakkua. Itsekin maistoi ja kyllä, herkkuahan tämä oli.

Ihanaa viikonlopun jatkoa!
-Doro-






Mustaherukka-suklaamoussekakku (n.23 cm:n kakku):

Brownie-pohja (24 cm:n irtopohjavuoka):

100 g suklaata (esim. taloussuklaata tai vahvempaa)
170 g voita
0.5 dl fariinisokeria
1.5 dl dl sokeria
2 munaa
1.7 dl vehnäjauhoja

Suklaamousse:

170 g maitosuklaata
7 keltuaista
2 dl vispikermaa
3 liivatetta

0.7 dl vettä
0,5 dl sokeria

vadelmamousse:

 n. 400g vadelmia (sen verran, että syntyy n. 2 dl marjamelbaa)
0.75 dl tomusokeria
3,5 liivatetta
2,25 dl vispikermaa
100g Philadelphia tuorejuustoa

koristelu:

Macaroneja, vadelmasuklaata, hopeahelmiä, kotimaisia vadelmia ja kermavaahtoa


brownie-pohja:
Kuutioi voi ja paloittele suklaa. Siirrä ne kattilaan. Sulata miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Mittaa sokerit kulhoon ja kaada sula suklaa-voiseos sokerin päälle ja sekoita tasaiseksi. Tarkista, että seos on jäähtynyt korkeintaan kädenlämpöiseksi. Lisää munat yksi kerrallaan koko ajan käsivispilällä voimakkaasti vatkaten. Lisää lopuksi jauhot. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun ja kunnostettuun 24 cm:n irtopohjavuokaan. Paista 180 asteessa noin 20-25 min. Pohja saa jäädä sisältä hieman kosteaksi. Anna pohjan jäähtyä vuoassaan.

Kun pohja on täysin jäähtynyt, leikkaa siitä rengasmuotilla halkaisijaltaan 20 cm:n kokoinen pala. Laita leikattu pohjapala tarjoilualustalle. Isonna rengasmuottia noin 23 cm:n kokoiseksi ja aseta se kakun pohjapalan ympärille. Vuoraa rengasmuotin reunat kauttaaltaan kalvolla. Kalvo auttaa saamaan kakun siististi pois muotistaan.

HUOM! Mikäli et omista rengasmuottia, voit tehdä kakun myös irtopohjavuokaan. Leikkaa tällöin brownie-pohjaa silmämääräisesti pienemmäksi ja aseta pohja takaisin irtopohjavuokaan (päällystä pohja leivinpaperilla). Suojaa irtopohjavuoan reunat kalvolla.

suklaamousse:
Aloita sokeriliemestä: Mittaa vesi ja sokeri kattilaan ja kiehauta niin, että sokeri sulaa. Anna jäähtyä.

Valmista mousse: Tee hieman esivalmisteluja. Paloittele suklaa ja sulata se vesihauteessa.  Vaahdota kermasta 2 dl jo valmiiksi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Erottele kananmunat. Yhdistä keltuaiset ja jäähtynyt sokeriliemi. Kypsennä seosta vesihauteessa koko ajan käsin vispaten. Seos on kypsää, kun pinnan kuplat pienenevät tasakokoisiksi ja seos kiiltää. Seos tuntuu myös käteen kuumalta. Nosta kulho pois vesihauteesta ja vatkaa kypsää muna-sokeriseosta sähkövatkaimella tai yleiskoneessa, kunnes se on kuohkeaa, vaaleaa ja jäähtynyttä.

Yhdistä sula suklaa muna-sokerivaahtoon. Maitosuklaa leikkaa herkästi kiinni, joten kaada suklaata ohuena nauhana munavaahtoon koko ajan varovasti sekoittaen. Suklaa ei saa olla liian kylmää, mutta ei myöskään tuntua käteen kuumalta.

Ota kermasta noin 0.5 dl erilleen ja lämmitä se kuumaksi. Liota liivatteet kuumaan kermatilkkaan. Vaahdota loppu kerma. Lisää liivatekerma suklaa-munavaahtoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma kevyesti käännellen. Kaada mousse brownie-pohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään.

vadelmamousse:
Paseeraa (painele kauhan/lusikan avulla metallisiivilän läpi) sulat marjat. Siemenet ja kuoret jäävät siivilään ja marjoista syntyy tasaisen kaunis kastike, marjamelba. Melbaa tulisi muodostua 2 dl. Mausta melba tomusokerilla. HUOM! Mikäli marjat ovat ulkomaisia, keitä niitä hetki pienessä vesitilkassa.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Sekoita tuorejuusto yhtenäiseksi massaksi. Lisää kerma ja vaahdota seos.

Lämmitä noin 0.5 dl marjamelbaa kattilassa ja liota liivatteet siihen. Lisää liivate ohuena nauhana lopun melban joukkoon koko ajan sekoittaen. Tarkista, että melba on jäähtynyt, muttei hyytynyt. Yhdistä muutama lusikallinen kermaa melbaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää tämän jälkeen seos lopun kerman joukkoon ja sekoita varovasti käännellen. Kaada mousse hyytyneen suklaamoussen päälle ja laita takaisin jääkaappiin. Anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli.

koristelu:
Itse käytin koristeina kaikkea, mitä kaupasta saa valmiina: macaroneja, vadelmasuklaata, kotimaisia vadelmia, hopeahelmiä ja kermavaahtoa.