4.1.15

Behind the scenes...cantuccinit!

























Hyvää uutta vuotta 2015!
Lupailin joulun jälkeen postailla hieman kuvankäsittelyn merkityksestä valokuvauksessa. Pyrin aina ottamaan mahdollisimman "hyviä" kuvia kameralla. Yleensä kuitenkin aina muokkaan kuviani jollakin tavalla. Käytän light roomia kuvankäsittelyyn. Sain siihen pikapikaopetuksen ystäväni mieheltä ja loput olen yrittänyt opetella itse yrityksen ja erehdyksen kautta. Ohjelmalla olisi varmasti minulle niin paljon enemmän annettavaa, en vain osaa hyödyntää sen kaikkia mahdollisuuksia. Yksi hyvä vinkki vaikeiden tietokoneohjelmien opetteluun on etsiä you tubesta opetusvideoita. Hakukenttään kirjoittetaan vain ohjelma ja haluttu toiminto (esim. light room, white balance).

Käytännössä rajailen kuvia uudelleen, mikäli sihen on tarvetta. Myös valkotasapainoa muokkaan, sillä yleensä se mättää minulla aina suuntaan tai toiseen. Cantuccinikuvissa minun ei tarvinnut rajata kuvia uudelleen, mutta kuvien kirkkautta muokkasin hieman. Oikeanpuoleinen kuva on alkuperäinen, vasemmassa kuvassa kirkkautta on säädetty astetta kirkkaammaksi. Lisäksi halusin hieman korostaa kuvien utuista tunnelmaa, joten lisäsin kuvaan valmiilla toiminnolla vaaleaa "harsoa" kuvan reunoihin. "Harso" myös suuntaa katsetta oleelliseen eli cantuccineihin.

Täytyypä joku kerta näyttää teille myös ennen ja jälkeen kuvat valkotasapainon muokkauksen jälkeen. Sitä kun kerran teen aika ahkeraan. Outoa, että näissä kuvissa valkotasapainolle minun ei tarvinnut tehdä mitään. Niin ja muistuttelen vielä, että mikäli haluat muokata kuvia mahd. paljon, kannattaa kuvat ottaa raw-muodossa ei esim. jpeg:nä.

Lopuksi vielä kuvat itse kuvaussessiostani. Kuten näkyy olen jälleen käyttänyt reflaa pehmentämään luonnonvaloa. Lisäksi olen laittanut suuret valkoiset heijastavat pinnat (ikean laatikoiden kannet) kuvan etualalle varjoja häivyttämään.

-Doro-



2 kommenttia:

  1. Kiitos näistä innostavista ja opettavaisista Behind the scenes -postauksista! Vinkit tulevat käyttöön ja kuvista saa hyviä ideoita omiin kuvauksiin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma,että näistä on apua.Täytyypä tulla vastavierailulle katselemaan sinun ruokakuviasi;)

      Poista