23.4.16

Pre-Vappu ja sen munkkiherkut!


Meillä juhlittiin Vappua jo tänään, viikko etuajassa. Miksi? No siksi, kun minä ja mieheni saadaan ihana oma viikonloppu vappuviikonlopusta ja poikamme pääsee juhlimaan kuulemma maailman parasta vappua isovanhemmilleen. Siksi meidän perheen vappu sijoittui jo täksi lauantaiksi.

Olisihan meidän perhevapun voinut sivuuttaakin, mutta mikä olisikaan ihanampi syy leipoa, kuin omat pippalot. Ja ainakin minulle on jäänyt vahvoja muistoja lapsuuteni juhlista, joten siksipä on niitä kiva istuttaa myös pojallemme.

Aloitimme munkkihommat jo heti aamusta. Lounaan jälkeen pääsimme heti maistelemaan herkkuja. Muutamia ilmapalloja ja tietysti myös serpenttiiniä tuli puhalleltua. Mieheni suosikiksi nousi sitruunatahnalla täytetyt munkit. Minä taas pidin enemmän maapähkinävoitäytteisistä munkeista. Ihania kyllä kummatkin.

Tämmöistä tällä erää. Ensi viikkoon!
-Doro-







Sitruunatahna- ja maapähkinävoimunkit (kumpiakin n.15kpl):

munkit:

4.5 dl maitoa
30g hiivaa
1½ dl sokeria
1 tl suolaa
n. 1,2 l vehnäjauhoja
130g voita huoneenlämpöisenä

n. 1l rypsiöljyä paistamiseen

Sitruunatahna:

1 sitruunan kuori hienoksi raastettuna
0.7 dl tuorepuristettua sitruunamehua
0.5 dl hillosokeria
0.5 dl sokeria
2 keltuaista
35 g voita

maapähkinävoitäyte:

40g voita huoneenlämpöisenä
0,75 dl tomusokeria
0,75 dl maapähkinävoita
2 rkl kuohukermaa

lisäksi:

n. 1dl sokeria sitruunamunkkien kuorruttamiseen
85g suklaata ja 1 dl suolapähkinöitä maapähkinävoimunkkien kuorruttamiseen ja koristeluun


munkit:
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi (+38 astetta) ja liota hiiva siihen. Lisää sokeri ja suola. Alusta jauhoista reilu puolet maitoon ja vaivaa taikinakoneella sekaisin. Lisää huoneenlämpöinen voi kuutioina joukkoon ja jatka vaivaamista. Lisää jauhoja hiljalleen vaivauksen aikana. Taikinaa tulisi vaivata koneella noin 10 minuuttia, jotta siihen muodostuu riittävä sitko. Käsin vaivatessa aikaa menee lähes tuplasti enemmän. Taikina on valmista ja siinä on riittävästi jauhoja, kun se irtoaa juuri ja juuri kulhon reunoista ja tuntuu jäntevältä. Nosta taikina kohoamaan lämpimään paikkaan noin 45 minuutiksi.

Kun taikina on kohonnut ja kaksinkertaistunut, nosta se leivinalustalle ja vaivaa sitä hieman tasoa vasten. Kauli taikina noin puolen sentin paksuiseksi. Leikkaa taikinasta ympyrän muotoisia paloja esimerkiksi juomalasilla painamalla.

Anna munkkien kohota reilu 30 minuuttia.

Lämmitä öljyä paksupohjaisessa kasarissa. Öljyä tulisi olla noin 4-5 cm kattilan pohjalla. Öljy on riittävän lämmintä, kun öljyyn pudotettu taikinapala jää kellumaan sen pinnalle ja alkaa kypsyä. Taikinapalan värin tulisi muuttua kauniin ruskeaksi noin kahdessa minuutissa. Mittarilla mitattaessa optimaalinen paistolämpötila on 170-180 astetta.

Paista munkit ensin toiselta puolelta ja käännä ne sitten varoen ympäri. Nosta reikäkauhalla kypsät munkit kuivumaan talouspaperilla vuoratun lautasen päälle.

Mikäli koristelet sitruunatahnalla täytetyt munkit sokerilla, kääntele puolet munkeista sokerissa, kun ne ovat vielä lämpimiä ja laita jäähtymään sekä odottamaan täyttämistä.

sitruunatahna ja munkkien täyttäminen:
Mittaa tahnan ainekset voita lukuun ottamatta kattilaan. Anna kiehahtaa, alenna lämpöä ja keitä noin 5 min. Siirrä tahna kylmään vesihauteeseen ja vatkaa sähkövatkaimella hitaalla teholla, kunnes tahna muuttuu vaahtomaiseksi. Lisää kuutioitu, pehmeä voi pala kerrallaan koko ajan samalla vatkaten. Kun tahna on tasaista ja kuohkeaa, voit laittaa sen rasiassa jääkaappiin odottamaan munkkien täyttämistä.

Lusikoi tahna pitkäteräisellä tyllalla varustettuun pursotinpussiin. Työnnä tylla jäähtyneen munkin sisään ja pursota täytettä munkkiin. Varo liiallista täyttämistä, jottei munkki halkea.

maapähkinävoitäyte ja munkkien täyttäminen sekä koristelu:
Vaahdota kaikki täytteen aineet kuohkeaksi massaksi. Lusikoi täyte pitkäteräisellä tyllalla varustettuun pursotinpussiin. Työnnä tylla jäähtyneen munkin sisään ja pursota täytettä munkkiin. Varo liiallista täyttämistä, jottei munkki halkea.

Sulata suklaa vesihauteessa ja kasta kukin maapähkinävoimunkki sulaa suklaaseen. Ripottele päälle karkeaksi rouhittuja suolapähkinöitä. Anna suklaan jähmettyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti