22.5.16

Raparperimoussekakku tuoreilla mansikoilla + peilikuorrutuksen ohje!


Voit vitsit, että olen fiiliksissä. Halusin kokeilla ekaa kertaa ikinä peilikuorrutusta kakun pintaan. Olen jo pidemmän aikaa ihastellut peilikuorrutteisia kakkuja ja aina ajatellut, että ne ovat varmasti tosi vaikeatekoisia. Päätin kuitenkin ryhtyä tuumasta toimeen ja todelliseksi yllätyksekseni homma oli helppoa ja lopputulos juuri sitä, mitä tavoittelinkin. Rohkaistumiselleni lisäpontta antoi myös Mansikkamäki -blogi, jossa Ebe on toteuttanut jo useamman peilikuorrutteisen kakun.

Kuorrutus kätkee sisäänsä ihanan keväisen raikkaan raparperimoussekakun, johon pientä purutuntumaa hain tuoreilla mansikoilla. Mikäli peilikuorruttaminen tuntuu liian työläältä (vaikka se ei sitä kyllä olekaan), onnistuu kakku vallan hyvin ilman sitäkin. Tuoreet mansikat ja koristeet voit laittaa suoraan hyytyneen raparperimoussen päälle.

Peilikuorrutteisia kakkuja on tulossa varmasti lisää. Olen meinaan niin fiiliksissä tästä uudesta tekniikasta.

Nyt suuntaan aamukaffelle.
Ihanaa viikonlopun jatkoa!

-Doro-





Raparperimoussekakku tuoreilla mansikoilla (22 cm):

pohja:

2 munaa
0,75 dl sokeria
0,5 tl vaniljajauhetta
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
0,75 tl leivinjauhetta

raparperisose:

350g raparperia paloina
n. 1,5 dl sokeria tai maun mukaan
1 tl vaniljajauhetta
n. 0,5 dl vettä
punaista elintarvikeväriä

raparperimousse ja mansikkapalat:

4 dl raparperisosetta
4 dl kuohukermaa
200g Philadelphia tuorejuustoa
6 liivatetta
n. 2 dl tuoreita mansikoita pieninä kuutioina

peilikiille –kuorrutus (mirror glaze) ja koristelu:

3 liivatetta
220g kuohukermaa
10g glukoosisiirappia
225g valkosuklaata
25g rypsiöljyä
punaista elintarvikeväriä

koristeluun tuoreita mansikoita, mansikan kukkia, hopeahelmiä ja valkosuklaakiehkuroita


pohja:
vaahdota munat, sokeri ja vaniljajauhe kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi muna-sokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Tasoita taikinaa vain vähän niin, että siitä muodostuu halkaisijaltaan n. 25 cm:n ympyrä. Paista 200 asteessa n. 6 minuuttia tai kunnes pohja on saanut hieman väriä ja on kypsä. Anna jäähtyä.

Leikkaa rengasmuotilla pohjasta 20 cm:n ympyräpala ja nosta se kakun tarjoilualustalle. Itse käytin pahvista kakkualustaa. Säädä rengasmuotti 22 cm:n kokoiseksi ja aseta se pohjan ympärille. Rengasmuotin tulisi yltää aivan kakkualustan reunoille asti. Näin kuorrutuksesta tulee siisti eikä kuorrutusta jää tarjoilulautaselle. Vuoraa rengasmuotti kakkukalvolla. Jos et omista kakkukalvoa, käytä piirtoheitinkalvoa.

Mikäli sinulla ei ole säädettävää rengasmuottia, voit tehdä kakun myös irtopohjavuokaan. Tällöin leikkaa pohjasta irtopohjavuokaa pienempi pala ja aseta se esim. leivinpaperilla pohjastaan vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Voit myös asettaa pahvisen kakkualustan irtopohjavuoan pohjalle. Käytä kakkukalvoa myös irtopohjavuokaan kakkua tehdessäsi.

raparperisose:
Leikkaa raparperit paloiksi ja laita sokerin, vaniljajauheen ja veden kanssa kattilaan. Keitä kunnes raparperit ovat täysin pehmenneet. Nosta levyltä ja soseuta sauvasekoittimella sose sileäksi. Lisää punaista elintarvikeväriä, jotta soseesta tulee kauniin punaista. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

raparperimousse ja pilkotut mansikat:
Ripottele puolet pilkotuista mansikkakuutioista pohjan päälle.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota sillä välin tuorejuusto ja kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lusikoi raparperisoseesta noin kolmannes kattilaan ja kiehauta. Lisää puristellut liivatteet ja sekoita tasaiseksi.

Kaada liivatteellinen raparperisose loppujen rapsusoseiden joukkoon koko ajan sekoittaen. Mikäli seos on kuumaa, anna sen jäähtyä muttei hyytyä. Lusikoi kerma-tuorejuustovaahtoa vajaat pari desiä rapsusoseen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada tämän jälkeen rapsumössö lopun kerma-tuorejuustovaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Kaada moussesta puolet pohjan ja mansikoiden päälle. Ripottele loput mansikkakuutiot moussen päälle ja kaada loppu mousse vielä koko komeuden päälle. Laita kakku jääkaappiin hyytymään mieluiten yön yli.

peilikiille ja kakun koristelu:
Nosta kakku pakastimeen. Kakun tulisi olla pakastimessa reilun tunnin verran ennen peilikiilteellä kuorruttamista. Kun alat kuorruttamaan peilikiilteellä, kakun tulee olla esimerkiksi ritilän päällä tai kakkua hieman pienemmän vuoan päällä. Ritilä tai vuoka kannattaa nostaa leivinpaperilla vuoratun pellin päälle, jotta ylimääräinen kuorrutus valuu sinne ja saat sen vielä talteen. Voit käyttää kuorrutusta uudelleen kunhan vain lämmität sen ensin. Muista poistaa kakusta kalvot ennen kuorruttamista.

Pilko valkosuklaa karkeaksi rouheeksi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta kerma ja glukoosisiirappi. Nosta liedeltä ja kaada joukkoon valkosuklaa. Sekoita tasaiseksi. Lisää liivatteet ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi öljy ja punainen elintarvikeväri. Soseuta massaa sauvasekoittimella. Soseutuksen jälkeen kaada massa vielä siivilän läpi.

Ota massasta noin puoli desiä erilleen ja värjää se perusmassaa tummemman punaiseksi. Massat ovat kuorrutusvalmiita kun ne ovat 32 asteisia. Yllättävän nopeasti massat saavuttavat tämän lämpötilan, joten ole nopea kaikissa tekovaiheissa.

Kaada kuorrutusta vielä kylmän kakun pintaan. Kuorrutus alkaa valua sivuja pitkin. Mikäli joku kohta reunasta meinaa jäädä ilman kuorrutusta, kaada kakun päälle siihen kohtaan lisää kuorrutusta, jotta kuorrutus pääsee leviämään joka paikkaan.

Kun olet kaatanut kuorrutuksen, on aika tehdä marmorikuvio heti perään. Tässä ei kannata aikailla, tai muuten kuorrutus ehtii kovettua. Valuta lusikalla tummemman punaista kuorrutusta epämääräisiä viivoja kakun pintaan. Palettiveitsellä varovasti sipaisemalla saat värit hieman sekoittumaan. Anna kuorrutuksen hetken aikaa jähmettyä. Siisti sitten kakun alareuna kuorrutuksesta. Nosta kakku jääkaappiin.

Kakun voi koristella esim. tuoreilla mansikoilla ja valkosuklaalla.


19.5.16

Nokkos-fetapiirakka!


Meidän pihapiirissä rehottaa nokkonen. Kevät- ja kesäaikaan sitä tulee käytettyä aika paljon ruoanlaitossa. Useampan vuotena olen myös keräillyt ja kuivannut nokkosta talven varalle. Se on superterveellista ja hyvää.

Alkuviikosta pyöräytin nokkos-fetapiirakan, joka toimii aina. Ehkä enemmän tätä piirakkaa näkee tehtävän pinaatista. Myös sinä voit nokkosten puutteessa käyttää pinaattia tähän herkkuun.

Aurinkoa!
-Doro-



Nokkos-fetapiirakka (24 cm):

pohja:

3 dl vehnäjauhoja
100g kylmää voita
1 muna
n. 2tl kylmää vettä
(jos et jaksa leipoa pohjaa itse, käy kaupan valmis piirakkapohja myös)

nokkos-fetatäyte:

n. 100g tuoretta nokkosta / pinaattia (voit myös käyttää pakastepinaattia koko pussillisen)
2 munaa
2 dl kaurakermaa / tavallista kermaa / ruokakermaa
1 valkosipulin kynsi
1 tl oreganoa
0,5 tl timjamia
0,5 tl suolaa
2 dl mustaleima emmental juustoraastetta
200g fetaa


pohja:
Mittaa kulhoon jauhot ja nypi joukkoon voi niin, että seoksesta tulee murumaista. Lisää muna ja kylmä vesi, sekoita tasaiseksi, mutta älä vaivaa, jottei taikinaan muodostu sitkoa. Mikäli taikina jää murumaiseksi, lisää vettä pienissä erissä. Taikinasta muodostuu käsiin tarttumaton pallo.

Kääri taikinapallo kelmuun ja anna sen jähmettyä jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

Voitele vuoka ja kauli taikina vuokaan. Pistele pohjaan haarukalla reikiä. Leikkaa taikinan päälle leivinpaperi. Nosta paperi taikinan päälle. Painele paperi myös vuoan reunoille. Kaada paperin päälle kuivia herneitä, riisiä ym. painoksi ja esipaista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia. Ota pohja uunista ja poista leivinpaperi painoineen. Jätä pohja odottamaan täytteen valmistumista.

Mikäli taikinaa jää, voit koristella sillä piirakan täytteen lisäämisen jälkeen.

nokkos-fetatäyte:
Ryöppää nokkoset eli kiehauta ne nopeasti. Valuta ja puristele ylimääräinen vesi pois. Hienonna nokkoset pieneksi silpuksi.

Mittaa kulhoon munat, kerma ja mausteet. Silpu valkosipuli pieneksi ja lisää kulhoon. Lisää vielä nokkoset ja sekoita massa vispilällä tasaiseksi. Lisää lopuksi juustoraaste ja sekoita lusikalla seokseen.

Pilko feta kuutioiksi ja nostele kuutiot tasaisesti esipaistetun piirakkapohjan päälle. Kaada nokkos-kermatäyte päälle ja paista 200 asteisessa uunissa n. 30 min. tai kunnes pohjataikinan reunat ovat saaneet kauniisti väriä ja ensimmäiset ruskeat väripilkut ilmaantuvat täytteeseen.

Tarjoa piirakka lämpimänä.

15.5.16

Tekisikö mieli turkinpippuri- tai mansikkajäätelöä?


Meikä on alkanut valmistautua jäätelökesään. Hain jätskikoneen vintiltä ja pyöräytin jäätelömassan. Oma suosikkini on vaniljan lisäksi turkinpippurirouheella maustettu jätski. Poikani rakastaa mansikkaa, joten pitihän sitäkin tehdä.

Vohvelit ostin valmiina kaupasta ihan vain laiskuuttani. Hieman kuitenkin halusin tuunata niitä koristelemalla reunat strösseleillä ja turkinpippurirouheella. Liimana toimi valkosuklaa.

Uusi viikko on jo aivan ovella. Kivaa viikkoa!
-Doro-




Turkinpippuri- tai mansikkajäätelö (reilu litra):

2,5 dl täysmaitoa
1 tl vaniljajauhetta
2 munaa
1 dl sokeria
5 dl kuohukermaa

2 dl turkinpippurirouhetta tai 1 dl soseutettua mansikkaa


Lämmitä maito ja vaniljajauhe kiehuvaksi. Vatkaa kevyesti sekaisin munat ja sokeri lämmönkestävässä kulhossa. Kaada kiehuva maito ohuena nauhana koko ajan sekoittaen muna-sokeriseoksen joukkoon. Kaada seos takaisin kattilaan ja lämmitä koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. Seos ei saa kiehua, mutta muutama kiehumiskupla ei haittane. Kaada seos kattilasta kulhoon ja jätä jäähtymään.

Kun seos on huoneenlämpöistä vatkaile sitä käsivispilällä hetki niin, että saat siihen hieman lisää volyymiä. Lisää kerma ja nosta seos jääkaappiin. Anna viilentyä yön yli. Mikäli olet kiireinen kokki ja jädehammasta kovasti kolottaa, laita seos pakastimeen. Muista kuitenkin käydä sekoittelemassa sitä tasaisin väliajoin.

Kaada jääkaappikylmä seos jäätelökoneeseen. Mikäli teet turkinpippurijäätelöä, kaada turkinpippurirouhe massan sekaan jo viilennyksen alkuvaiheessa. Näin rouhe ehtii sulaa massan joukkoon.

Mikäli teet mansikkajäätelöä, voit lisätä soseutetun mansikan vasta jäätelön ollessa jo lähes valmista.

Lusikoi valmis jäätelö rasiaan ja pistä se pakastimeen talteen. Ota turkinpippurijäätelö n. 10 minuuttia ja mansikkajäätelö vielä hieman aikaisemmin huoneenlämpöön pehmenemään ennen pallojen tekoa.

12.5.16

Nougat-kaurapalat!


Nyt on reissu takanapäin. Visiteerasin Tukholmassa kolme yötä ja voi vitsin, että se on kiva kaupunkin. llmatkin suosivat meitä matkalaisia. Reissu oli kaikin puolin todella onnistunut. Ainoa miinus oli ruokamyrkytys, jonka matkakaverini sai.

Reissussa katsastin tietysti ruokakauppojen leivontahyllyt ja matkaani tarttui Nougatpötkö. Suomesta en vastaavia pötköjä ole löytänyt ruokakaupoista. Mikäli nougatherkkuja on halunnut tehdä, on ollut tyytyminen Maraboun nougatpatukkaan.

Kotiuduttua päätin toteuttaa jotakin ostamastani nougasta. Tutkailin ruotsalaisia blogeja ja löysin useammasta nougat-kaurapalojen ohjeen. Soveltelin reseptejä ja lopputulemana syntyi tosi helpot ja nopeatekoiset herkut. Ehdottomasti kannattaa testata.

Aurinkoa!
-Doro-





Nougat-kaurapalat (20 cm: irtovuoka):

110g pehmeää voita
4 dl kaurahiutaleita
0,25 dl siirappia
1 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
120g nougata (Jos et saa käsiisi nougatpötköä, käytä Maraboub nougatpatukoita)
koristeluun muutama pala tummaa suklaata

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää siirappi ja pehmeä, huoneenlämpöinen voi. Sekoita tasaiseksi massaksi. Painele massa leivinpaperilla vuorattuun 20 cm:n irtopohjavuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa n. 18 min.

Kun kakku paistuu, leikkaa nougat ohuiksi siivuiksi. Levitä siivut vielä kuuman paistuneen kakun pinnalle tasaisesti. Anna nougan sulaa. Kun nougat on sulanut, levitä sitä vielä lusikalla tasoittaaksesi pinnan. Anna kakun jäähtyä. Kun nougat on vielä pehmeää, ripottele kakun pinnalle rouhittua suklaata. Siirrä kakku jääkaappiin ainakin muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Leikkaa kakusta terävällä veitsellä sopivan kokoisia annospaloja.

4.5.16

Helppo ja herkullinen aprikoosi-timjamitorttu!


Mitkä ilmat ovatkaan hellineet meitä Vapusta lähtien. Ihan järisyttävän ihanaa on ollut nauttia ulkoilusta. Tämä torttukin sopii tämän hetkiseen säätilaan aurinkoisuutensa ansiosta. Timjami, aprikoosi ja mantelimassa sopivat ihanasti toisiinsa. Pieni loraus Cointreauta kruunaa tämän helpon tortun.

Sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Tämä torttu voisi olla kahvipöytään juurikin sopiva ja samalla tavallisesta poikkeava herkku.

Minä suhahdan tänään vielä Tukholmaan nuuskimaan paikallisia herkkuja. Reissustani johtuen kuulette minusta seuraavan kerran vasta ensi viikolla.

Nyt jo toivottelen äideille mitä parhainta sunnuntaita.
-Doro-


Aprikoosi-timjamitorttu (20cm):

pohja:

300g valmista lehtitaikinalevyä
kananmuna voiteluun

täyte:

75g mantelimassaa
2 rkl kuohukermaa
1 rkl Cointreau-likööriä
1 rkl tuoretta timjamia silputtuna
1 tlk säilöttyjä aprikooseja (tölkistä jää muutamia puolikkaita käyttämättä)

kiille ja koristelu:

0,5 dl vettä
½ tl vaniljajauhetta
¼ dl hyytelösokeria
tomusokeria koristeeksi


pohja:
Ota lehtitaikina sulamaan noin tunti ennen leipomista. Kauli taikina jauhotetulla työpöydällä noin puolet ohuemmaksi. Leikkaa taikinasta 20cm:n lautasta apuna käyttäen ympyrä. Nosta ympyrä uunipellille leivinpaperin päälle. Leikkaa lopusta taikinasta mahdollisimman pitkiä suikaleita siten, että yhteispituudeltaan ne riittävät ympyrän reunan ympäri. Suikaleiden tulee olla leveydeltään noin 2 cm. Yhdistä suikaleet pitkäksi pötköksi ja nipistele saumakohdat huolellisesti yhteen.

Riko muna ja sekoita sen rakenne rikki esim. haarukalla. Voitele taikinaympyrä. Aseta taikinanauha ympyrän reunoille ja voitele myös reuna. Pistele haarukalla reikiä taikinaympyrän pohjalle. Paista pohjaa 225 asteessa uunin keskitasolla n 15 min. Ota pohja uunista ja pistele pohjaa vielä uudemman kerran haarukalla.

täyte:
Sekoita mantelimassa, kerma, likööri ja timjami kulhossa tasaiseksi massaksi. Lusikoi massa pohjan päälle. Aseta aprikoosinpuolikkaat täytteen päälle ja nosta torttu vielä uuniin noin 10 minuutiksi tai kunnes taikina on kauniin kullanruskea. Anna tortun jäähtyä.

kiille ja koristelu:
Kiehauta vesi ja vaniljajauhe kattilassa. Lisää hyytelösokeri ja anna kiehahtaa. Sivele tortun pinta kiilteellä muutamaan otteeseen tai maun mukaan.

Koristele torttu siivilöimällä tomusokeria sen reunoille.