2.8.13

Marjapavlova!


Heinäkuun loppu ja elokuun alku ovat ihan parasta aikaa vuodesta, mikäli asiaa tarkastelee ruoan kannalta. Kasvimaa alkaa tuottaa vihdoin satoa ja marjapensaisiin ilmestyy ihan kuin itsestään ihania herukoita ja karviaisia. Metsästä puolestaan saa poimittua mustikoita ja jos hyvä tuuri käy, niin myös älyttömän aromikkaita metsävadelmia, jotka makunsa puolesta peittoavat viljellyt vadelmat mennen tullen.

Marjaherkkujen inspiroimana päätin yllättää appivanhempani mielettömän hyvällä ja helppotekoisella marjapavlovalla, joka loppujen lopuksi muodostui kuudeksi ”pieneksi” pavlovaksi. Täytteeseen laitoin mascarponen ja kerman seosta maustettuna vaniljasokerilla. Päälle kasasin metsän ja puutarhan antimia.

Pavlova on siitä helppo herkku, että pohjan tehtyään, voi täytteeksi ja päälle kasata melkeinpä mitä hyvänsä. Käy kurkistamassa esimerkiksi aikaisempia pavlovaohjeitani: hedelmä-sitruspavlova ja suklaapavlova.

Ensi viikkoon! Silloin luvassa jälleen marjaisia, mascarponejuuston ja kerman ryydittämiä herkkuja.

terps!
- Doro-





Marjapavlova (kuusi ”pientä” Pavlovaa):


marenkipohjat (6 kpl):


4 munan valkuaista
2.5 dl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä tai perunajauhoja
1 tl sitruunamehua tai viinietikkaa

täyte ja päälle:


1 prk (250g) mascarponejuustoa
2 dl vispikermaa
n. 2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
(liikööriä esim. cointreau)
n. 5-7 dl marjoja
tomusokeria


Marenkipohjat: vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää puolet sokerista ja jatka vatkaamista kunnes vaahto pysyy vatkaimen vispilässä putoamatta siitä. Lisää loppuun sokeriin maissitärkkelys ja sekoita. Jatka vatkaamista. Lisää sokerimaissitärkkelysseosta vähitellen. Vatkaa kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää marenkia. Lisää viinietikka/sitruunamehu ja sekoita lusikalla. Levitä marenki pellille leivinpaperin päälle kuudeksi tasaiseksi keoksi. Jätä keot reunoilta korkeammiksi. Paista 125 asteessa noin 1 h 10 min. tai kunnes marengit ovat kuivuneet pinnasta, mutta ovat vielä hieman tahmaisia sisältä. Anna jäähtyä.

täyte ja kokoaminen:
Sekoita mascarpone notkeaksi. Lisää sokerit. Vaahdota kerma.  Yhdistä kerma mascarponeseokseen ja sekoita tasaiseksi. Mausta halutessasi esim. cointreaulla. Jaa täyte kuudelle marenkipohjalle ja kasaa marjat päälle. Viimeistele siivilöidyllä tomusokerilla. Tarjoa muutaman tunnin sisään, jotteivät marengit pääse vettymään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti