21.11.13

Päärynä-suklaapikkuleivät syntyivät lopulta kaiken sähellyksen jälkeen...


Toisinaan leivonnassa menee kaikki pieleen. No minulla oli juuri sellainen päivä eilen. Tarkoitukseni oli kokeilla manteli-sitruuna-päärynäpiirasta Kasvisruokamaanantai –keittokirjasta. No rupesin sitten säveltämään reseptin kanssa ja lopputulemana minulla oli kasa kokkelimaista mantelirouheen, voin ja munan seosta. Tänään aamulla sitten kävin ruokakomerot läpi ja yritin vähäisistä aineksista keksiä jotakin blogiini laitettavaa. Lopulta syntyivät sitten nämä tosi herkulliset ja helpot päärynä-suklaapikkuleivät.

Pikkuleipien täytteenä on pieneksi pilkottuja päärynäkuutioita ja suklaahippuja. Suklaahippuja muuten saa Suomesta. Yksi ihana lukijani on informoinut minua, että Punnitse ja Säästä –liikkeistä pitäisi näitä löytyä. Itse en ole käynyt vielä kyseisessä liikkeessä, kun ystäväni jenkkilästä tuomia hippusia löytyy vielä kaapin pohjalta.

Toivottavasti leivonnan epäonni ei ensi viikolla seuraa minua. Silloin nimittäin minulla on kiikarissa monien herkkujen teko poikani syntymäpäiville. Mutta niistä sitten lisää tuonnempana.

Hyvää viikonloppua toivottelee Doro!





Päärynä-suklaapikkuleivät (n.25 kpl):


110 g pehmeää voita
2.25 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
6.5 dl vehnäjauhoja
0.5 tl leivinjauhetta
0.5 tl ruokasoodaa
1 iso päärynä
1-1.5 dl suklaahippusia (tavallinen taloussuklaa ym. karkeasti rouhittuna käy myös erinomaisesti)

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet. Lisää ne taikinaan vähitellen. Vältä liikaa vaivaamista, jottei taikinaan muodostu sitkoa. Kuori ja pilko päärynä pieniksi kuutioiksi ja lisää suklaahippujen kanssa samanaikaisesti taikinaan. Pyörittele taikinasta palleroita ja laita pellille leivinpaperin päälle. Jätä riittävästi tilaa palleroiden väliin. Paista 180 asteessa uunin keskitasolla noin 15 min. tai kunnes pikkuleivät ovat saaneet hieman väriä.

HUOM! Taikina on suhteellisen tahmaista, mutta yritä siitä huolimatta pyöritellä taikinapalloja. Taikinapallerot laskeutuvat uunissa kauniiksi pikkuleiviksi.

5 kommenttia:

  1. Voi että, välillä kaikki kyllä tuntuu menevän pieleen, mutta joskus se johtaa improvisointiin leivonnaisten kanssa ja voi syntyä jotain ihan uutta ja luovaa ;) Kiva idea käyttää päärynää pikkuleivissä. Laitoin sinulle haasteen blogiini! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh,näinpä juuri. Täytyypä käydä kurkistamassa blogiasi ja haastettasi:)

      Poista
  2. Löysin ensimmäistä kertaa blogiisi,. Sinulla on todella upeita kuvia ja kivoja ohjeita, nämäkin vaikuttavat aivan ihanilta. Tuo kuvassa näkyvä tuoli aiheuttaa muuten suurta kateutta : D törmäsin itsekin noihin suklaahippuihin kun kävin kauppakeskus Kaaren punnitse& säästä kaupassa. Näytti olevan vielä montaa laatua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas mukavaa,että löysit blogiini. Tervetuloa jatkossakin lukemaan.
      Tuoli on myös minusta ihan huippuhieno. Se kuului remontoimamme talon kalustukseen ja taitaa jäädä myös osaksi meidän sisustusta. Pikkuleipäkuvat on muuten otettu keskellä remonttityömaata. Siirsin vain maalipurkit ym. sivuun.

      Poista
    2. Niin ja kiitos kuvakehuista. Se onkin osa-alue,jossa yritän jatkuvasti kehittyä. Paljon olen oppinut,mutta hirveesti olisi vielä opittavaakin.

      Poista