4.11.14

Behind the scenes...vol.2


Vuorossa toinen behind the scenes -postaus. Viime viikolla leivoin haamu -kuppikakkuja Halloweenin kunniaksi. Leipomispuuhat kuten myös kuvaaminen tapahtuivat mökillä järkyttävässä kaaoksessa ja sekasorrossa. Kuvausvaiheeseen päästyäni oli ulkona jo pilkkopimeää, joten luonnonvaloa ei ollut mahdollisuutta käyttää. Niinpä päätin ensimmäistä kertaa kokeilla hehkulamppua valona. Tiesin, että valkotasapainon merkitys korostuisi, jotta kuvista tulisi edes jotenkin siedettäviä. Laitoin kamerassani valkotasapainoasetuksen (WB) automaatille ja toivoin parasta.

Yllättävän hyviä kuvia kamera otti automaattiasetuksella. Kuvien sävy oli ok. Tietokoneelle kuvat saatuani, päätin kuitenkin vielä hieman säätää kuvien valkotasapainoa kuvankäsittelyohjelmalla. Itse käytän light roomia ja senkin käyttö on meikälle vielä hieman haastavaa. Onneksi serkkuni mies on luvannut auttaa minua tämänkin asian kanssa.  

Yleensä pyrin ottamaan mahdollisimman hyviä kuvia, jotta kuvien käsittelyyn ei menisi juurikaan aikaa. Sitä kun on niin rajallisesti.  Yleensä aina joudun kuitenkin säätämään valkotasapainoa johonkin suuntaan. Vaikka kamerassa voi valita valkotasapainon kuvausolosuhteen mukaan, niin harvoin kamera kuitenkaan pystyy riittävän hyvään lopputulokseen.  Näissäkin haamu -kuppikakuissa jouduin vähentämään kuvien keltaisuutta. Vaikka olinkin kotikoneella tyytyväinen kuviin, näyttävät kuvat edelleen liian keltaisilta vanhempieni koneella. Tähän on syynä tietokoneiden näyttöjen erilaiset asetukset. Oman koneeni näytön olen pyrkinyt kalibroimaan käsisäädöin mahdollisimman hyväksi. Jotta täydelliseen lopputulokseen pääsisi, tulisi näyttö kalibroida erillisen kalibrointilaitteen avulla.

Kuten näistä behind the scenes -kuvista näkee, on valona minulla käytössä ainoastaan hehkulamppu. Asetin valon kuppikakkuihin nähden niiden sivulle. Jotta varjot eivät olisi liian voimakkaita eikä valo liian kovaa, asetin valoa läpäisevän pyöreän "kuvausapurini" lampun eteen. Luulen, että valkoisella leivin- tai silkkipaperilla pääsee samaan lopputulokseen. Vähensin varjoja entisestään kuvissa näkyvällä kirjekuorella. Valkoinen kirjekuori/paperi ym. valoa vasten heijastaa valoa kuppikakkujen varjopuolelle. Mitään telinettä minulla ei ollut kirjekuoren pitämiseen. Pidin kirjekuorta kädellä samalla kun kuvasin. Helpommalla pääset, jos taitat valkoisen A4/A3 -paperin keskeltä kahtia ja asettelet sen seisomaan valon suunnan kannalta parhaaseen mahdolliseen kohtaan. 

Jälleen kameran asetuksissa aukko (F) oli objeektivini pienemmillä mahdollisella asetuksella eli F2.8, toisin sanoen aukko oli mahdollisimman suurena. Näin siis kuvan syvätarkkuus heikkenee ja sain kuviini halutun epätarkan taustan. Epätarkka tausta mahdollistaa myös "huonon" taustan käytön. Näissä kuvissa minulla oli taustalla pyykkiteline, johon olin kiinnittänyt ryppyisen päiväpeiton.


Tämä tällä kertaa. Kurkistus kuvan ulkopuolelle luvassa taas ensi viikolla, mikäli vain ehdin isänpäiväleipomuksia leipomaan viikonloppuna.


Hyvää loppuviikkoa! Niin ja kommentoikaa ihmeessä jos jokin jäi askarruttamaan. Vastaan jos vain osaan.


-Doro-




4 kommenttia:

  1. Tätä jo odottelinkin :) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä,hyvä jos edellisestä oli apua.

      Poista
  2. Ehdottoman hyödyllinen postaus ja vinkit otettu heti uusimmassa postauksessa käyttöön :) Laitoin kirkasvalolampun kuppikakkujen sivulle, toiselle sivulle ja taakse laitoin valkoiset kenkälaatikot pystyyn ;D
    Vielä kun saisin opeteltua kunnolla kameran käyttöä ja jalusta pitäisi hakea. Kiitos sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä jos näistä mun amatöörivinkeistä on apua:)

      Poista