8.11.14

Isälle tiramisu-kuppikakkuja!


Isänpäivän kunniaksi, jota me vietimme jo tänään lauantaina, leivoin herkullisia Tiramisu –kuppikakkuja.  Nämä herkut täydensivät brunssipöytää, jonka olimme kattaneet mieheni lisäksi myös ukille ja vaarille. Nämä kuppikakut ovat aikuiseen makuun. Kuohkean keveät kakkuset nimittäin maustetaan Marsala-kahvisiirapilla. Ohje on alun perin Martha Stewartilta. Muokkasin reseptiä hieman, lähinnä vähensin sokerin määrää. Jenkkileivonnaisissa sitä on nimittäin monesti yli oman sietokykyni.
Vielä ihanaa isänpäivää kaikille isille!

-Doro-

ps. myös näiden kuppikakkujen kuvaamisesta tulossa behind the scenes –postaus. Olkaahan kuulolla.



Tiramisu –kuppikakut (n. 15 kpl):

kakkuset:

3 dl vehnäjauhoja
¾ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
0.6 dl maitoa
1 vaniljatanko halkaistuna ja siemenet kaavittuna
60g voita
3 munaa
3 keltuaista
2.3 dl sokeria

Marsala-kahvisiirappi:

0.5 dl vahvaa kahvia
¼ dl Marsala-viiniä
0.4 dl sokeria

Mascarpone-kermakuorrutus:

2 dl vispikermaa
250g mascarpone-juustoa
0.8 dl tomusokeria

lisäksi suklaarouhetta ja kaakaojauhetta koristeluun


kakkuset:
Sekoita kuivat aineet keskenään. Mittaa maito kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet veitsellä. Lisää sekä siemenet että halkaistu vaniljatanko maidon joukkoon. Lämmitä maito kiehuvaksi. Lisää kuutioitu voi ja anna voin sulaa maitoon. Siivilöi voi-maitoseos ja jätä jäähtymään.

Rikot munat ja keltuaiset lämpöä kestävään kulhoon. Lisää sokeri. Kuumenna muna-sokeriseosta vesihauteessa koko ajan käsin vatkaten, kunnes seos on 65-asteista (tuntuu käteen kuumalta). Ota kulho pois vesihauteesta ja jatka vatkaamista koneella niin kauan kunnes seos on erittäin kuohkeaa vaahtoa. Kitchen aidin kovimmalla teholla tähän menee noin 7 min.

Lisää kuivia aineita vuorotellen voi-maitoseoksen kanssa muna-sokerivaahtoon jokaisen lisäyksen jälkeen varovasti sekoittaen, jottei taikina lössähtäisi. Asettele paperiset vuoat muffinipellille ja kaada taikinaa vuokiin noin 2/3. Paista kakkusia 170 asteessa noin 20 min. tai kunnes ne ovat kauniin ruskeita ja tikulla kokeiltaessa kypsiä.

Marsala-kahvisiirappi:
Sekoita siirapin aineet keskenään. Sekoita niin kauan kunnes sokeri on kokonaan liuennut kahvi-Marsalaseokseen.

Mascarpone-kermakuorrutus:
Sekoita Mascarpone-juusto ja tomusokeri notkeaksi seokseksi. Mittaa toiseen kulhoon kerma ja vatkaa se löysäksi vaahdoksi. Lisää notkea Mascarpone ja vatkaa se sekaisin kerman kanssa. Varo ylivatkaamista.

kuppikakkujen kokoaminen ja koristelu:
Pistele kuppikakkuihin grillitikulla noin kolme reikää kuhunkin. Valele Marsala-kahvisiirappia kunkin kakun päälle muutama teelusikallinen. Pursota valitsemaasi tyllaa käyttäen ruusukkeet kakkujen päälle. Laita kuppikakut lepäämään ja maustumaan jääkaappiin yöksi tai ainakin muutamaksi tunniksi.  Koristele kuppikakut juuri ennen tarjoilua suklaarouheella ja kaakaojauheella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti