3.11.16

Porkkanagalette!


Viikko on taas hujahtanut hirmuista vauhtia. Tänään havahduin siihen, että blogia pitäisi päivittää. Mitään en ollut leiponut, joten matkalla töistä kotiin aivot raksuttivat kovasti, että mitä sitä tekisikään.

Aika pitkälti suunnittelu lähti jääkaapin aineksista ja porkkanasta, sitä kun meillä nyt sattuu olemaan läjäpäin omasta takaa. Kaupassa täytyi poiketa vain sen verran, että nappasin matkaani Ricotta-juuston. Nopeasti ja helposti valmistui tämä herkullinen porkkanagalette, jota juurikin parhaillani nautin iltateen kanssa.

Katsotaan kerkiänkö viikonloppuna leipomispuuhiin. Ohjelmaa, kun on koko viikonlopuksi enemmän kuin ehtisi tehdä.

-Doro-




Porkkanagalette (yksi iso tai kaksi pienempää):

pohja:

3 dl hienoja spelttijauhoja tai vehnäjauhoja
115g voita jääkaappikylmänä
½ dl täysmaitoa

täyte:

250g Ricotta-juustoa
30g Parmesania (n. 1 ½ dl)
1 tl kuivattua timjamia
1 valkosipulin kynsi
½ tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä
n. 4 porkkanaa
1 pieni sipuli
2 rkl auringonkukan siemeniä

keltuainen voiteluun


pohja:
Mittaa jauhot kulhoon. Nypi jääkaappikylmä voi joukkoon niin, että syntyy murumainen seos. Lisää maito ja sekoita taikinapalloksi. Mikäli taikinasta ei synny palloa ja se on edelleen murumaista, lisää ruokalusikallinen kerrallaan maitoa. Kääri taikinapallo kelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään tunniksi.

Jos haluat kaksi piirasta, jaa taikinapallo kahtia. Mikäli teet yhden suuren piiraan, ei sinun tarvitse ryhtyä jakopuuhiin. Kaulitse taikinapallo/-pallot pyöreiksi muutaman millin paksuisiksi levyiksi jauhotetun leivinpaperin päällä.

täyte:
Hienonna valkosipulin kynsi. Raasta parmesani kulhoon. Lisää Ricotta, oliiviöljy ja mausteet sekä hienonnettu valkosipulin kynsi. Sekoita tasaiseksi massaksi.

Pilko porkkanat ohuiksi kiekoiksi ja sipuli ohuiksi renkaiksi.

Lusikoi ja levitä täytettä piiraspohjalle/-pohjille siten, että jätät reunoille noin 2,5 cm tyhjää. Lisää ohuet sipulirenkaat ja porkkanat tasaisesti täytteen päälle. Taita täytteestä tyhjä taikinareuna piirakan päälle reunoiksi. Voitele reunat keltuaisella ja paista 200 asteessa noin 35 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti