1.3.17

Banaani-mustikkabagelit!


No niin, nyt on loma lomailtu ja kyllä se vaan oli kiva palata arkeen lomailun jälkeen. Töihin paluu tosin on ollut aikamoista. Tuntuu, ettei millekään ylimääräiselle ole jäänyt aikaa. Voin sanoa, etten ole edes ehtinyt ajatella leipomista. Onnekseni minulta on jäänyt postaamatta näiden älyttömän hyvien banaani-mustikkabagelien ohje, joten edes jotakin löytyy blogiin. Näin ette rakkaat lukijani jää täysin postausta vaille. Niin ja muistelen, että nämä herkut menivät meidän perheessä alta aikayksikön parempiin suihin.

Viikonloppua odotellessa, josko silloin ehtisi taas leipoa.
-Doro-



Banaani-mustikkabagelit (8kpl):

bagelit:

3 dl vettä
25g hiivaa
1 ½ tl suolaa
2 tl hunajaa
n. 10 dl spelttijauhoja
¼ dl rypsiöljyä

n. 5 l vettä
2 rkl siirappia
seesaminsiemeniä koristeluun

täyte:

Philadelphia -tuorejuustoa
banaania
mustikoita
pähkinöitä
juoksevaa hunajaa


bagelit:
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liota hiiva veteen. Lisää hunaja ja suola. Sekoita kolmasosa jauhoista joukkoon. Kun jauhot ovat sekoittuneet, lisää öljy ja melkein kaikki lopuista jauhoista. Vaivaa taikinaa taikinakoneella. Lisää jauhoja tarvittaessa. Taikina on valmista, kun se irtoaa juuri ja juuri kulhon reunoista, on kimmoisaa eikä tartu käsiin. Anna taikinan kohota leivinliinan alla n. 30 min.

Kun taikina on kohonnut puoli tuntia, paina taikina kasaan ja anna kohota vielä kymmenen minuuttia.

Kun taikina on kohonnut, laita vesi ja siirappi kuumenemaan kattilaan. Vaivaa taikinaa hetki jauhotetulla leivinalustalla. Muotoile taikinasta pötkö ja leikkaa se kahdeksaan yhtä suureen osaan. Pyörittele taikinapaloista palloja. Paina sormella reikä keskelle ja venytä reikää niin, että muodostuu rinkilä.

Kun siirappivesi kiehuu, nosta muutama rinkilä kerrallaan keittymään. Keitä rinkilöitä 30 sekuntia ja käännä ympäri ja keitä jälleen 30 sekuntia. Nosta rinkilät reikäkauhalla leivinpaperin päälle pellille. Kun rinkilä on vielä pinnastaan kostea, ripottele seesaminsiemeniä koristeeksi.

Paista bagelit 225 asteisen uunin keskitasolla n. 20 minuuttia tai kunnes ne ovat kauniin kullan ruskeita. Anna jäähtyä.

bagelien täyttäminen
Halkaise bagelit ja sivele kummallekin puoliskolle tuorejuustoa. Viipaloi banaani ja asettele viipaleet bagelin pohjapuolelle. Ripottele banaanien päälle pähkinärouhetta ja mustikoita. Kruunaa komeus juoksevalla hunajalla. Nauti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti