2.4.17

Ihana keväinen mangokääretorttu!


Kevättä pukkaa, kun ollaan jo huhtikuussa. Pääsiäinen on ihan pian ja leivonnassa olenkin pitänyt silmällä kyseistä juhlaa. Kääretorttuja olen tehnyt tosi vähän. Juuri siksi päätin laittaa hihat heilumaan ja tehdä myös pääsiäisen kahvipöytään oivallisesti sopivan mangokääretortun.

Mikäli et pidä mangosta, niin tämä kääretortturesepti toimii varmasti myös muuntamalla makumaailmaa. Esimerkiksi lime ja sitruuna voisivat toimia kivasti täytteessä. Marjaisan tortusta saa helposti vaihtamalla mangon lempimarjaan. Maustettuja rahkoja on tarjolla tosi monissa mauissa, joten niitä varioimalla saa tortusta aina uuden näköisen ja makuisen.

Kivaa ensi viikkoa!
-Doro-




Mangokääretorttu:

pohja:

4 munaa
1 ¼ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
¾ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte:

1 prk mangorahkaa
2 dl kuohukermaa
1 pieni mango

koristelu:

1 ½ dl kuohukermaa
1-2 tl vaniljasokeria
n. 20g valkosuklaata
ananaskirsikoita


pohja:
Vaahdota munat ja sokerit kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe. Sekoita varovasti nostellen tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteisen uunin keskitasolla n. 10 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.
Leikkaa leivinpaperista pohjan kokoinen pala ja aseta se työpöydälle. Ripottele paperille sokeria kauttaaltaan. Kumoa vielä kuuma pohja leivinpaperin päälle jäähtymään.

täyte:
Vaahdota täytteen kerma. Lisää joukkoon rahka ja sekoita tasaiseksi. Kuori mango ja kuutioi se pieneksi kuutioksi.

Nosta kääretorttulevy siten, että tummempi paistopuoli on ylöspäin. Levitä sille kermarahkaa kauttaaltaan ja ripottele päälle mangokuutiot. Rullaa levy rullalle pidemmältä sivulta aloittaen ja leivinpaperia apuna hyödyntäen. Kääri valmis rulla tiukasti leivinpaperin sisään ja kääri paperin päät rullalle. Laita jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi.

koristelu:
Vaahdota kääretortun pinnalle tuleva kerma ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Levitä kermaa palettiveitsellä koko kääretortun pintaan. Rouhi valkosuklaa pieneksi muruksi ja viimeistele sillä ja ananaskirsikoilla torttu.

29.3.17

Empanadas mozzarellalla, tomaatilla ja basilikalla!


Miten maailmassa voikaan olla niin paljon leivonnaisia, joita en ole ikinä tehnyt saati maistanut. Hieman nolottaa myöntää, mutta empanadakset kuuluvat juuri edelliseen kastiin. Siispä jälleen oli paikattava aukko leivontasivistyksessä ja käärittävä hihat. Maanantaina meillä paistui uunissa espanjan herkkuja. Perinteisesti pasteijat täytetään lihalla. Omassa versiossani ne täytettiin tomaatilla, basilikalla ja mozzarellalla.

Minut yllätti näiden helppous. Ainoa haastava vaihe on taikinapussin kiinnipainaminen. Siinä saa olla tarkkana. Minulla aukesi muutama pasteija uunissa ja mozarellat levisivät pasteijan ulkopuolelle. No onneksi suurin osa onnistui.

Kivaa viikon jatkoa!
-Doro-



Empanadas mozzarellalla, tomaatilla ja basilikalla (n.20pl)

7 ½ dl hienoja spelttijauhoja
½ tl suolaa
170g voita
1 ¼ dl vettä

175g mozzarellaa
20 kirsikkatomaattia
nippu tuoretta basilikaa
mustapippuria
suolaa

lisäksi muna voiteluun


Mittaa jauhot ja suola kulhoon ja sekoita. Lisää kuutioitu jääkaappikylmä voi ja nypi se jauhojen joukkoon. Lisää lopuksi vesi ja sekoita taikina tasaiseksi palloksi. Vältä liiallista vaivaamista, jottei taikinaan synny sitkoa. Mikäli taikina jää liian kuivaksi, lisää rkl kerrallaan vettä.

Kaulitse taikina ohueksi levyksi jauhotetulla pöydällä. Leikkaa muotin avulla taikinasta pyöreitä paloja. Hommaan soveltuu hyvin esimerkiksi jälkiruokakulho jne.

Leikkaa mozzarella ohuiksi siivuiksi. Halkaise siivut kahtia. Aseta kunkin taikinapalan päälle toiselle reunalle kaksi palaa mozzarellaa. Kuutio kukin kirsikkatomaatti ja asettele yhden tomaatin palat mozzarellasiivujen päälle. Hienonna basilika ja ripottele sitä sekä mustapippuria että suolaa vielä kuhunkin empanadakseen.

Sivele kunkin täytetyn taikinapalan reunoille vettä. Taita taikinapala täytteen päälle siten, että muodostuu puolikuu. Nipistä reunat yhteen huolellisesti. Paina vielä haarukalla reunat tiiviisti kiinni. Empanadaksen sisään muodostuu paljon höyryä paistettaessa, joten saattaa olla viisasta tehdä taikinan pintaan haarukalla muutama reikä. Näin empanadas pysyy todennäköisemmin kiinni koko paiston ajan.

Voitele empanadakset kauttaaltaan munalla ja paista niitä uunissa 200 asteessa kullanruskeiksi noin 20 minuuttia.

23.3.17

Persikka-valkosuklaakuppikakut!


Aurinko paistaa ja on niin, niin ihanan keväinen fiilis. Tähän päivään sopivat täydellisesti kuppikakut, jotka olen maustanut persikalla ja valkosuklaalla. Nämä voisivat sopia loistavasti myös pääsiäisen kahvipöytään.

Aurinkoa!
-Doro-




Persikka-valkosuklaakuppikakut (n. 30 pientä):

kuppikakut:

2 munaa
1.25dl sokeria
2tl vaniljasokeria
4.5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
120g voita sulatettuna
1 dl jogurttia
6 säilykepersikan puolikasta
100g valkosuklaata



kuorrutus ja koristelu:

2 dl kuohukermaa
(1,5 rkl vaniljakreemijauhetta)
2 tl vaniljasokeria
n. 20 g valkosuklaata
säilykepersikan puolikas


kuppikakut:
Rouhi valkosuklaa karkeaksi rouheeksi. Kuutio persikan puolikkaat.
Sulata voi ja jätä jäähtymään. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivia aineita vuorotellen voin ja jogurtin kanssa muna-sokerivaahtoon. Sekoita vain sen verran, että ainekset sekoittuvat. Näin vältät sitkon muodostumisen. Lisää lopuksi valkosuklaarouhe ja kuutioidut persikan puolikkaat. Sekoita tasaiseksi.

Lusikoi taikinaa muffinipellille aseteltuihin muffinivuokiin. Taikinaa tulisi olla noin 2/3 vuoan tilavuudesta. Paista kuppikakkuja 200 asteessa uunin keskitasolla noin 15 min. tai kunnes kakkuset ovat tikulla kokeiltaessa kypsiä.
Mikäli et omista muffinipeltiä, voit paistaa kuppikakut myös tavallisen uunipellin päällä. Tällöin kuitenkin suosittelen käyttämään vahvoja ja varsin paksuja muffinivuokia, jotta kuppikakut säilyttävät kauniin muotonsa sivuttaisen leviämisen sijaan.

kuorrutus ja koristelu:

Vaahdota kerma, vaniljasokeri ja vaniljakreemijauhe. Voit tehdä kuorrutteen myös ilman vaniljakreemijauhetta. Itse tykkään käyttää jauhetta, koska se tekee kuorrutteesta hieman jämäkämmän ja helpomman pursotettavan.

Pursota jäähtyneiden kuppikakkujen päälle kauniit ruusukkeet. Koristele persikan palasilla ja valkosuklaarouheella.

19.3.17

Hasselpähkinäkakku, gluteeniton!


Hasselpähkinä ei kuulu suosikkipähkinöihini. Pähkinäsekoitepusseista minulla jää aina syömättä hasselit. Sen sijaan pähkinä toimii mielestäni erittäin hyvin leivonnassa. Melkeinpä hasselpähkinä on mantelin lisäksi yksi suosikeistani, mitä tulee leivontaan.

Tämä gluteeniton hasselpähkinäkakku on todella helppo tehdä. Aika makeaahan tämä on, mutta jätsikpallo ja vahva kahvi seuranaan toimii kakku todella hyvin.

Uuteen viikkoon iloa toivottelee -Doro-





Hasselpähkinäkakku (20cm):

1 ¾ dl sokeria
hyppysellinen suolaa
4 munaa valkuaiset ja keltuaiset eroteltuina
1 dl hasselpähkinäjauhoa
2 dl hasselpähkinärouhetta

koristeluun tummaa suklaata sulatettuna ja hasselpähkinärouhetta


Mittaa sokeri, suola ja keltuaiset kulhoon. Mittaa toiseen kulhoon valkuaiset. Vaahdota valkuaiset vaahdoksi. Käytä samoja vispilöitä ja vaahdota keltuaisseos kevyesti. Lisää pähkinäjauho keltuaisseokseen ja sekoita tasaiseksi. Nostele valkuaisvaahto keltuaisseoksen joukkoon varovasti. Lisää lopuksi hasselpähkinärouhe ja sekoita hellävaroin tasaiseksi massaksi.

Vuoraa 20 cm:n irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Voitele vuoka voilla ja jauhota hasselpähkinäjauholla. Kaada taikina vuokaan ja paista 180 asteessa uunin keskitasolla n. 40 minuuttia tai kunnes kakku on tikulla kokeiltaessa kypsä.

Koristele jäähtynyt kakku sulalla tummalla suklaalla ja hasselpähkinärouheella. Kakun seuraksi sopii oivallisesti vaniljajäätelö ja tummapaahteinen kahvi.

16.3.17

Ei valkoista jauhoa tai sokeria = ihanat kaura-mantelilastut!


Kauralastut ovat todellinen retroherkku. Pitkiin, pitkiin aikoihin en ole kauralastuja syönyt, joten nyt oli sopiva hetki tarttua retroreseptiin ja muokata se tähän päivään sopivaksi terveelliseksi herkuksi.

Näissä lastuissa ei ole valkoisia jauhoja taikka sokeria. Makeuden tuo kookossokeri ja vaahterasiirappi. Jauhoina olen käyttänyt ravintorikkaita spelttijauhoja. Ihania herkkuja!

-Doro-




Kaura-mantelilastut (n.30kpl):

2 ½ dl kaurahiutaleita
1 ½ dl kookossokeria
2 ½ dl spelttijauhoja
½ tl leivinjauhetta
1 dl mantelilastuja
200g voita
1 dl vaahterasiirappia
1 dl kaurakermaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi ja lisää se siirapin ja kaurakerman kanssa kuivien aineiden joukkoon Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Lusikoi taikinaa noin ruokalusikallinen pellille leivinpaperin päälle. Jätä riittävästi väliä kekojen väliin. Lastut leviävät paljon uunissa. Yhdelle pellille mahtuu noin 9 lastua.

Paista lastuja 200 asteisessa uunissa keskitasolla noin 8 minuuttia. Lastut ovat valmiit, kun ne ovat saaneet kauniisti väriä reunoihinsa. Paista lastuja riittävän kauan, jotta niistä ei tule löröjä. Jäähdytä lastut pellin päällä.

Kaura-mantelilastut voi nauttia sellaisenaan tai esimerkiksi jäisestä banaanista tehdyn "jäätelön" seurana.

12.3.17

Raaka mustaherukka-suklaatorttu!


Mustaherukat ovat ihania ja leivonnassa mustaherukan pariksi sopii mielettömän hyvin suklaa. Olen useaan otteeseen käyttänyt edellistä makuparia leivonnaisissani. Tällä kertaa halusin testata mustaherukan ja suklaan toimivuutta raakaleivonnassa ja arvatenkin nehän toimivat myös siinä oivallisesti.

Viikonloppuherkkuni on tyydyttänyt mukavasti herkkunälkäni. Kaupan päällisiksi olen saanut läjän terveyttä sisuksiini.

Viikonlopun jatkoja!
-Doro-





Raaka mustaherukka-suklaatorttu (24cm):

pohja:

3,75 dl mantelijauhoja (160g)
4 ½ rkl kaakaojauhetta
2 rkl sulaa kookosöljyä
2 rkl kookossokeria
ripaus suolaa

mustaherukkatäyte:

2 ½ dl cashewpähkinöitä, joita liotettu väh. neljä tuntia
0,65 dl sulaa kookosöljyä
2 dl kookoskermaa
6 rkl vaahterasiirappia
1,75 dl jäisiä mustaherukoita

koristelu:

mustaherukoita
mantelilastuja


pohja:
Mittaa kaikki pohjan ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Pohjamassan tulee olla kiinteää, muttei kuitenkaan mössöä. Se tiivistyy painettaessa. Painele pohjataikina irtopohjaisen torttuvuoan pohjalle ja reunoille tiiviisti. Laita pakastimeen täytteen valmistumisen ajaksi.

mustaherukkatäyte:
Avaa kookoskerma. Lusikoi paksu kerma blenderiin. Jätä kirkas neste käyttämättä. Mittaa blenderiin loput aineet mustaherukoita lukuun ottamatta. Blendaa massa sileäksi. Lisää mustaherukat ja jatka blendaamista. Voit tehdä massan myös sauvasekoittimella, mikäli et omista blenderiä.

Lusikoi täyte pohjan päälle. Tasoita pinta. Mikäli pinta jää röpelöiseksi, kasta palettiveitsi kuumaan veteen ja sivele sillä täytteen pintaa. Näin saat tasaisen ja kauniin pinnan täytteellesi. Laita torttu tekeytymään jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi. Mikäli täytemassa on löysää, laita torttu pakastimeen ja ota puoli tuntia ennen tarjoamista huoneenlämpöön.

Koristele torttu juuri ennen tarjoamista sulaneilla mustaherukoilla ja mantelilastuilla.