28.8.15

Hieman parempi puolukkapiirakka!



Puolukat alkavat kypsyä. Ensimmäisiä marjoja olenkin jo keräillyt. Tähän piirakkaan tuoreet puolukat eivät kuitenkaan päässeet, vaan käytin viimeisen pakasterasiallisen ylivuotisia marjoja.

Hieman paremman tästä puolukkapiirakasta tekee toffeemainen kuorrutus. Kuorrutuksen smetana saattaa kuulostaa alkuun hurjalta, mutta fariinisokerin kanssa se on fantastinen päällinen piirakalle ja juuri puolukalle paras mahdollinen kaveri.

Tätä herkkua syö sellaisenaan, mutta vaniljajätskin kanssa se on vielä parempaa!

Viikonloppua!
-Doro-




Hieman parempi puolukkapiirakka (20 cm):

2 munaa
1 ¼ dl sokeria
¾ dl kermaa
75g voita sulatettuna
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 dl puolukoita (jäisiä tai tuoreita)
1.5 rkl sokeria

kuorrutus:

1 dl fariinisokeria
1dl smetanaa
1 muna
2 tl vaniljasokeria

Sulata voi ja jätä jäähtymään. Vaahdota munat ja sokeri(1 ¼ dl) kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää niitä vuorotellen kerman ja voisulan kanssa taikinaan siten, että lisäät kuivia aineita viimeiseksi. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina kunnostettuun (voideltuun) irtopohjavuokaan. Vuoan pohjalle kannattaa laittaa leivinpaperi. Ripottele puolukat taikinan päälle. Ripottele puolukoiden päälle sokeri (1.5 tl).

Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa keskitasolla 20 min. Tee sillä aikaa kuorrutus. Sekoita kuorrutuksen aineet tasaiseksi massaksi. Ota piirakka varovasti uunista ja kaada kuorrutus sen päälle. Jatka paistamista vielä n. 25 min. tai kunnes piirakka/kakku on tikulla kokeiltaessa kypsä.

Voit tarjota piiraan sellaisenaan tai hieman vielä lämpimänä vaniljajäätelön kera. NAM!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti