14.1.16

Loistoidea lapsen synttärikakun koristeluun!


Poikani synttärijuhlia vietimme marraskuun lopulla. Postaus on jäänyt roikkumaan joulu- ja lomaherkkujen viedessä sijaa blogissa. Nyt on kuitenkin aika esitellä ihanan, pienen 4-vuotiaan poikani kakunkoristelutaidonnäyte.

Koristelu tapahtui elintarviketusseilla piirtäen valkoisen sokerimassan päälle. Itse vastasin sokerimassan kaulimisesta ja asettelusta, mutta sehän on todella helppoa, kunhan vain malttaa jättää massan riittävän paksuksi. Poikani puolestaan oli superinnostunut omasta osuudestaan. Hieman jouduin avittamaan piirtämisurakkaa asettamalla pojan kättä oikeisiin kulmiin. Vastakarvaa piirtäminen ei onnistunut alustan (sokerimassan) pehmeydestä johtuen.

Nyt siis jatkossa jos teillä on tiedossa synttärikemuja, niin antakaa lapsen itse piirtää kakku mieleisekseen. Tämän helpompaa tapaa koristella tuskin on. Ja isovanhemmat tykkää:)

Mikäli houkutus elintarviketusseihin iski nyt, niin unelmakakut.fi:n nettisivuilta löydät juurikin haluamasi.

Kivaa viikonloppua. Seuraavassa postauksessa tyhjennetään pakastin ylijääneistä voitaikinoista...

-Doro-
*postaus on tehty yhteistyössä Unelmakakut.fi:n kanssa




4 kommenttia:

  1. Hanni14.1.16

    Olisiko piirtäminen helpompaa, jos kakun laittaisi tunniksi jääkaappiin, joka kovettaisi massaa hieman..? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli koko vuorokauden j.kaapissa. Piirtäminen onnistu,kunhan hieman vieressä katto. Vanhempi lapsi varmasti pystyis itsenäisempäänkin työhön.
      Ens kerralla ehkä maalataan. Sen luulis ainakin toimivan pienemmilläkin

      Poista
  2. Oi miten suloinen kakku. <3
    Meidän poitsu koristeli isänpäiväkakun elintarviketusseilla =) Kaulin palasen massaa ja leikkasin kakun kokoiseksi ympyräksi. Sitten kuivahtaneelle massalle oli yhtä helppo piirtää kuin paperille. Koriste nostetaan ihan tavallisesti kakun päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toihan on loistoidea. Täytyy testata.

      Poista